Taitoluistelu on jätkienkin laji
TaitoluisteluMustat luistimet. Tommi Piiroinen on luistellut parikymmentä vuotta. Viime keväästä lähtien hän on kuluttanut Kauniaisten hallin jäätä.
Kilpailut nuori mies on jo jättänyt taakseen ja tilalle on tullut valmentaminen Kauniaisten Taitoluisteluklubissa. Siihen hän on saanut oppia Vierumäen urheiluopistolta sekä Kanadassa luisteluun keskittyvässä harjoittelukeskuksessa.
– Uskon, että jotain on opista jäänyt päähän ja voin siirtää sen tunneille.
Piiroinen tavoittelee sitä, että Suomessa myös poikien ja miesten taitoluisteluun saadaan enemmän harrastajia ja sitä kautta myös menestystä.
Hän tietää omasta kokemuksestaan, että jätkien kesken meno on toisenlaista.
– Tulin pääkaupunkiseudulle lukion jälkeen, kos-ka täällä oli luistelevia poikia. Oli tärkeä päästä harjoittelemaan jätkien kesken. Siitä sai uutta potkua harjoitteluun, motivaatiota. Kopissakin oli äijämeininki.
Piiroinen ei ymmärrä, miksi taitoluistelu ei olisi myös pojille ja miehille luonteva laji. Se, mitä näkyy kilpailuissa ja koristelluissa asuissa, on vain pintaa. Arkinen kova työ tehdään aivan muualla eikä se ole mitään trikoissa lällyilyä.
– Taitoluistelu on erittäin kehittävä liikunnallinen harrastus. Se kehittään kehon hallintaa ja kaikkia mahdollisia koordinaatiotekijöitä. Tosin pallosilmä ei siinä kehity.
Laji vaatii kovaa kuntoa, voimaa ja tavoitteellisilla harrastajilla kovaa itsekuria ja hulluuttakin. Raakaa työtä.
Hän muistuttaa, että
kaikki alkaa yleensä luistelukoulusta. Monet vanhemmat tuovat jälkikasvunsa opettelemaan luistelua vaikka mielessä olisi myöhemmin siirtyä pelaamaan jääkiekkoa.
– Pidämme eri tasoisille luistelukoululaisille erilaiset tunnit, jotta jokainen saisi itselleen sopivan vaativaa opetusta. On paljon kivempi olla suunnilleen saman tasoisten kanssa samassa ryhmässä. Muuten innostus hiipuu todella nopeasti. Lisäksi perustamme pojille oman ryhmän, jossa on koko ajan tekemistä.
Valmentajan tavoitteena on, että kaikilla halukkailla olisi mahdollisuus luistelukoulunkin jälkeen harrastaa taitoluistelua omalla tasollaan. Kaikkien ei tarvitse yrittää pyrkiä huipulle, mutta niitäkin on, joille pyritään tarjoamaan mahdollisuudet kehittyä kilpaurheilupuolella.
Piiroinen ei ole mikään turha häiskä. Hän saavutti juniorivuosinaan kaksi SM-kultaa ja seniorisarjassa oli parhaimmillaan SM-kisojen kakkonen.
– Rakkaus lajiin on säilynyt, perustelee Piiroinen ammatinvalintaansa.
Suosituimmat
- Iltapäiväkerholasten lisämiljoona oli mennä yrittäjien taskuun 43
- Virkkusen työryhmä liittäisi Espoon Helsinkiin ja naapurikuntiin 51
- Marketanpuistoon nousee jättimäinen lumilinna
- Espoolaispäättäjiltä täystyrmäys kuntaliitokselle 2
- Lumikenkäily tuo vaihtelua kävelyyn
- Ballerinat tanssivat pakkausmuovihameissa - katso video harjoituksista
- HOK-Elanto jatkaa ketjunsa laajentamista 1
- Ei väriä hiuksiin alle 16-vuotiaille
Uusimmat
- Ballerinat tanssivat pakkausmuovihameissa - katso video harjoituksista
- Lumikenkäily tuo vaihtelua kävelyyn
- HOK-Elanto jatkaa ketjunsa laajentamista 1
- Espoolaispäättäjiltä täystyrmäys kuntaliitokselle 2
- Espoon tanssiopisto mukana Pro Dance -gaalassa
- Suuri kuntapamaus hätkähdytti, mutta jatko on maltillisempi
- Tapiola Sinfonietta Keski-Eurooppaan
- Marketanpuistoon nousee jättimäinen lumilinna
Uusimmat blogit ja kolumnit







