Raikkaat ja lähes surrealistiset valokuvat toivat Rikalalle voiton

Arkisto
Kommentoi
(00:00)

Espoon modernin taiteen museon Emman järjestämän Emmaprize 2010 -valokuvataidekilpailun on voittanut valokuvataiteilija Mikko Rikala. Hän osallistui kilpailuun sarjalla Between the idea and the reality (2009).

– Mikko Rikalan sarjassa toteutuu valokuvaukseen olennaisesti kuuluva hetkeen ja tilanteeseen tarttumisen taito. Työt ovat arvoituksellisia, melkeinpä surrealistisia, raikkaita ja elämänmyönteisiä, arvioi tuomariston puheenjohtaja Markku Valkonen.

Rikalan kuvista syntyy ensivaikutelma nopeasti.”
Rikalan kuvista syntyy ensivaikutelma nopeasti. Nähdäkseen kaiken niiden äärelle on kuitenkin pysähdyttävä.

– Sekä sommitelmallisesti että koloristisesti kokonaisuus toimii myös erinomaisesti, Valkonen sanoo.

Rikalan teossarja sijoittui yleisöäänestyksessä toiseksi. Yleisön suosikiksi nousi nettiäänestyksessä Filippo Zambonin dokumentaarinen kuvasarja The state of things (2010).

Muina finalisteina olivat Elina Julin, Kimmo Metsäranta, Nelli Palomäki, Anna Katariina Pesonen, Jarkko Räsänen, Saku Soukka, Anu Suhonen ja Linda Maria Varoma.

Raadin mukaan kukin finalisteista leikittelee valoilla ja varjoilla omalla tyylillään. Edustettuina ovat niin klassinen muotokuvaus kuin digitaalinen, tietokoneohjelmointiin perustuva kollaasitekniikka.

Kilpailu järjestettiin ensimmäistä kertaa. Kilpailuun lähetettiin 146 teossarjaa ja 590 valokuvaa. Palkintosumman 10 000 euroa lahjoitti Tapiola-ryhmä, joka lunasti summalla voittajateoksen omaan taidekokoelmaansa. Teossarja sijoitetaan Tapiolan toimitaloon.

Palkintolautakuntaan kuuluivat Valkosen lisäksi intendentti Päivi Talasmaa Emmasta, johtaja Arto Jurttila Tapiola-ryhmästä, valokuvataiteilijat Timo Kelaranta ja Ritva Kovalainen Valokuvataiteilijoiden liitosta sekä kuvataiteilija Anja Rahola Taidemuseo Emman ystävät ry:stä. Kilpailun suojelijana oli valokuvaaja, akateemikko Caj Bremer.

Emmaprize 2010 -finalistityöt Emmassa (Weegee, Ahertajantie 5) 29.8. asti.

Käyttäjän Heikki Merihaara kuva
Heikki Merihaara

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.