Espoon maistraatissa erityisen suosittuja vihkimispäiviä ovat kesäviikonloppujen lisäksi sellaiset päivämäärät, jotka on helppo muistaa. Tänä vuonna 10.10. on sunnuntai. Maistraatti on varautunut tähän päivään kolmella vihkijällä. Varauksia on jo tehty, mutta vapaita vihkiaikoja on vielä. Virka-aikana vihkiminen on maksutonta, viikonloppuvihkimiset maksavat 200 euroa.
Viikonloppuisin ja iltaisin suoritettavien vihkimisten määrä on jatkanut kasvuaan. Vuosittain Espoon maistraatissa vihitään noin 800 paria Espoon yksikössä ja noin 200 paria Lohjan yksikössä. Näistä virka-ajan ulkopuolella tapahtuvia vihkimisiä on noin 80.
Virka-aikana maistraatissa vihkiminen on maksutonta, mutta viikonloppuvihkimiset maksavat 200 euroa.