Aija Puurtinen väittelee poptaiteen tohtoriksi
Laulaja Aija Puurtinen väittelee helmikuussa Suomen ensimmäiseksi poptaiteen tohtoriksi. Puurtisen taiteellinen tohtorintutkinto koostuu viiden afroamerikkalaisen konsertin sarjasta, joissa hän esiintyy paitsi vokaalitaiteilijana, myös useimpien teosten säveltäjänä, sovittajana sekä instrumentalistina.
Konserteista ensimmäinen, blues- ja jazzvaikutteinen Romu & Blues, järjestettiin Umo -big bandin kanssa Järvenpää-talossa.
Toinen konserteista, Ei hellan ja nyrkin vaan basson ja laulun välissä, oli Honey B & T-Bones -yhtyeen säestyksellä Sellosalissa toteutettu pop- ja blues-vaikutteinen kokonaisuus. Tässä konsertissa Puurtinen tarkasteli bassonsoiton vaikutusta laulufraseeraukseen ja päinvastoin.
Kolmannessa konsertissaan Ikuinen Morsian yhdessä kansanmusiikkivaikutteisen Outo Voima -yhtyeen kanssa Puurtinen yhdisti sävellyksissään vanhaa suomalaista runoutta ja nykykielen laulutekstejä.
Neljäs opinnäyte, Redlight-tallenne koostui vaihtuvista duo-kokoonpanoista. Viimeinen konserteista, Circulus Femineus, oli yhteisproduktio tanssija Maria Littowin kanssa. Tässä konsertissa Puurtisen työskentely kohdistui säestyksettömän ja sanattoman laulun vaikutuksiin lauluilmaisussa.
Puurtinen on tehnyt aiheesta myös kirjallisen työn Circulus Cantoris – Circuitio Musicae (Laulajan ympyrä – Musiikin kiertokulku).
Tutkinnon tarkastustilaisuus on Helsingin Taidehallissa 13. helmikuuta.
Suosituimmat
- Virkkusen työryhmä liittäisi Espoon Helsinkiin ja naapurikuntiin 26
- (08:30) Ei väriä hiuksiin alle 16-vuotiaille
- Iltapäiväkerholasten lisämiljoona oli mennä yrittäjien taskuun 18
- (09:20) IS: Jungnerit hakivat avioeroa
- (10:29) Mikko Leppilammesta kasvoi Härmän parrakas pahis
- Kuvalehti: Näin kunnat aiotaan yhdistää - katso salainen kuntakartta 53
- Sakari Lindforsin pojat satsaavat salibandyyn
- Syöpäpotilaan ilahduttamisviesti Facebookissa aiheutti yhteydenottotulvan Lastenklinikalla 4
Uusimmat
- (11:00) Käsityöperinteitä Intiasta
- (10:29) Mikko Leppilammesta kasvoi Härmän parrakas pahis
- (09:20) IS: Jungnerit hakivat avioeroa
- (08:30) Ei väriä hiuksiin alle 16-vuotiaille
- (08:00) Karismaattisen näyttelijän tunnistaa läsnäolosta
- (08:00) Leena Puotiniemi juoksi itsensä Lontoon olympialaisiin
- (08:00) Kaksi kaulinta mahtuu hyvin Kaisan kahvilaan
- Kauniainen ei lämpene yhdistämiselle 4
Uusimmat blogit ja kolumnit







