On Vancouverin jälkipyykin aika. Viisi mitalia ei vastannut rohkeimpia odotuksia, kun suksi ei kulkenut eikä hyppy kantanut. Suoritukset olivat vaisut suhteessa edellisen talven arvokisoihin taikka talven aikaisempiin suorituksiin. Syitä epäonnistumisille etsitään nyt kaikki kivet kääntämällä.
Jääkiekko ylitti realistiset odotukset. Kaksi pronssia nosti Suomen maailman kolmanneksi ja Euroopan parhaaksi kiekkomaaksi. Leijonat seurasi naisten esimerkkiä ja nousi pronssiottelun viimeisen erän huikealla kirillä Slovakian ohi. Up and down -esitykset eivät kuitenkaan nälkäistä kiekkokansaamme täysin tyydyttäneet ja kiekkokin sai suhteettoman paljon kritiikistä siipeensä.
Mutta eihän pieni kansakunta voi aina onnistua. Suomi esiintyy poikkeuksellisen kapealla kärjellä ja menestyspaine kasautuu pienen joukon harteille. Jos se ei onnistu, ei myöskään paikkaajia löydy. Tulos on sen mukainen. Tämä koskee myös kiekkoleijonia, kun moni ison kansainvälisen kiekkouran tehnyt pelaaja taisteli viimeisen kerran Suomen puolesta. Heidän korvaajiaan on vaikea löytää.
Kiekkopronssit olivat upeita suorituksia. Molemmissa joukkueissa oli myös vahva espoolainen osa. Naisten joukkue vilisi Bluesin pelaajia ja ratkaiseva osumakin osui espoolaisen Karoliina Rantamäen lapaan. Valmentaja Pekka Hämäläinenkin on tehnyt pitkän uran Jäähongan 1. divisioonan joukkueessa.
Miesten puolella valmennustiimissä oli vuoden vaihteessa Bluesin jättänyt Jukka Holtari ja kentällä viiletti kaksi espoolaiskaukaloissa taitonsa oppinutta kiekkoikonia: Teemu Selänne ja Jere Lehtinen. Molempien ura on poikkeuksellinen ja onhan molemmilla myös himottu Stanley Cupin voitto. Lehtinen on lisäksi maailmanmestari vuodelta 1995.
Suomalainen taitaa tarvita menestyäkseen isot pöksyt. Kun hiihtokisat Hakulisten ja Mäntyrantojen aikaan toivat tukuttain menestystä, hiihtohousut olivat väljät ja tilavat. Taas saimme nauttia onnistumisten hetket isohousuisten suomalaisten, kourutaiteilija Peetu Piiroisen ja kiekkoilijoiden, ansiosta. Siinä on olympiakomitean johdolle pohdittavaa.