Ekologisuus, halu välttää turhaa kulutusta, on yksi syy vuokrata häihin kaikki mahdollinen, kertoo Johanna Merinen somistevuokraamo amoriini.comista.
– Tai sitten halutaan hankkia sellaista, mitä ei ole varaa ostaa omaksi, esimerkiksi 30 000 euron timanttitiara.
Häitä järjestäville on tarjolla pitkä lista vuokrauspalveluja. Katseita keräävän hääauton vuokraaminen on jo tuttu juttu. Nyt vuokralle saa myös astiat ja hääpaikan somisteet.
Vuokraamisesta innostunut pari voi miettiä, olisiko häissä tarvetta lumikoneelle tai jäillä täytettävälle baarialtaalle. Mikäli porekylpy kiinnostaa, altaan saa lainaksi noin 300 euron viikkohintaan. Eikä pidä unohtaa juhlijoiden hätää – vuokralle saa myös wc:n.
Merinen ja liikekumppani Jeriina Haantio ovat pyörittäneet kymmenen vuotta hääaiheista nettisivustoa.
– Vuokrapalveluiden tarjonta on kasvanut koko ajan. Muutama kuukausi sitten perustettu somistevuokraamo syntyi vastauksena kysynnälle, kertoo Merinen.
Häiden somistamisen ammattilaiset Merinen ja Haantio ovat tarkkasilmäisen häävieraan kanssa yhtä mieltä siitä, että hääpaikan koristelu on tarkkaa puuhaa. Kokonaisuus on tärkein. Vaikka pöydät olisi koristeltu huolella, maalaisromantiikkateema ontuu, jos vieraat istuvat metallijalkaisilla toimistotuoleilla.
– Siihenkin pulmaan on vuokrattavissa ratkaisu – tuolihuput, valistaa Merinen.
Vuokraamoringistä löytyy myös yritys, joka vuokraa vaikka koko kalustuksen vaatenaulakkoineen.
Joskus hääparilla on toiveita, joihin ei löydy osto- eikä lainaratkaisua.
– Pätevinkään hääsomistaja ei saa omenapuita kukkimaan Suomessa maaliskuussa, muistuttaa Merinen.
– Mutta somistevuokraamosta löytyy oksia, joissa kukkivat silkkiset omenankukat.
Hääohjelmat ja kansainväliset häätrendit näkyvät monen parin juhlasuunnitelmissa. Mitä hääpidot sitten keskimäärin maksavat?
Merinen vastaa hintatiedusteluun esimerkeillä.
– Olen ollut häissä, joissa ruoat oli valmistettu itse, muun muassa hääparin poimimista sienistä ja marjoista. Liharuuat oli tehty sukulaismiehen ampumasta hirvestä. Juhlat maksoivat kaikkineen noin 1 500 euroa.
– Mutta sitten tiedän myös häät, joissa budjetti oli 14 miljoonaa, Merinen hymyilee.
Merinen paljastaa, että hulppeat häät tanssittiin Suomessa.
Häiden hintaan pätee sääntö: kaikessa on mahdollista säästää tai tuhlata.
– Jos vieraita on noin sata, juhlien hinta on keskimäärin 5 000-10 000 euroa, toteaa Merinen.
Vuokraamalla säästyy rahaa, kunhan muistaa kohtuuden. Lainaamisesta innostunut morsian pohtii vielä, millainen urakka on kaiken vuokratun paketoiminen ja palauttaminen häiden jälkeen? Onko palautusrumbassa koossa ensimmäisen aviokriisin ainekset? Jos on, toivooko silloin, että sulhanenkin olisi ollut vain lainassa?
Panostetaanko häihin jo liikaa? Ota kantaa!