Äidin ja isän juominen tuo lapselle pysyviä vammoja – Yle: Haittoja jo kuusivuotiaalle

Taannoisen kyselyn mukana jopa joka neljäs lapsi on kärsinyt vanhemman juomisesta.
 

Arkistokuva / Tiina Örn

ALKOHOLI   Lapset oppivat valehtelemaan ja peittelemään oman vanhemman juomista. Haitoilta se ei kuitenkaan suojaa.

Aikuisen liiallinen alkoholinkäyttö voi aiheuttaa lapsessa pysyväksi jääviä vammoja. Haitat ovat yleensä psyykkisiä, mutta monesti myös fyysisiä, kertoo Ylen haastattelema Perhekoti Pallon palvelujohtaja Sari Airas.

– Puhutaan isoista psykososiaalisesta ongelmista, joita äidin juominen lapselle pysyvästi aiheuttaa. Näitä ovat muun muassa häpeän ja ahdistuksen tunteet, tapaturmariski, terveyshaitat ja somaattiset sairaudet, Airas kertoo.

Vanhemmilleen lojaalit lapset oppivat helposti piilottelemaan perheen ikäviä asioita, ja moni alkaa käsitellä ongelmia vasta täysi-ikäisenä. Lapset syyttävät tilanteesta usein myös itseään. Toistensa päälle kerrostuvat haitat vaikuttavat jo kuusivuotiaan terveyteen.

– Kansainvälisissä tutkimuksissa puhutaan jo alkoholin passiivisista haitoista muille. Juomista on Suomessa pidetty yksilön asiana ja kunnia-asiana, Sari Airas harmittelee.

Vanhempien alkoholinkäyttö pelottaa lapsiperheissä etenkin juhlapyhien aikaan. Jouluna monet turvakodit ovat olleet tavallistakin kiireisempiä.

Joulun jälkeen uudet riskiherkät päivät ovat taas edessä, kun uutta vuotta otetaan vastaan kosteissa tunnelmissa tällä viikolla.

Lasten ja perheiden kanssa työskentelevät asiantuntijat sanovat, että viina on suomalaisissa perheissä edelleen tabu, jota peitellään ulkopuolisilta usein koko perheen voimin.

Viina ei rassaa lapsia vain moniongelmaissa perheissä, vaan myös niin sanotuissa hyvissä perheissä.

Lasinen lapsuus -hankkeen projektipäällikkö Minna Ilva sanoo Ylelle, että ongelmavanhempi voi käydä hyvässä työpaikassa, ja perheen ulkoiset olosuhteet voivat muutenkin olla kunnossa.

Ongelmien laajuudesta antaa kuvan se, että muutama vuosi sitten tehdyssä kyselyssä joka neljäs teini-ikäinen lapsi kertoi vanhempien juomisen olevan ongelmallista.

Joka neljäs lapsi sanoo, että vanhemman juominen on tuonut ongelmia.”

Sari Airaksen mukaan ”eurooppalaisen viinikulttuurin” tulo Suomeen on jopa pahentanut tilannetta osassa perheitä. Näissä tapauksissa juoma on kyllä sivistyneesti viiniä, mutta annokset eivät noudatakaan eteläeurooppalaista mallia.

Myös muut asiantuntijat ovat aiemmin kiinnittäneet huomiota "tissuttelukulttuurin" lisääntymiseen.

Asiantuntijat korostavat, että liioin aikuisten kuin lastenkaan ei pidä jäädä ongelmien keskellä yksin.

Jos oma alkoholinkäyttö huolestuttaa, neuvoo Airas puhumaan toiselle aikuiselle esimerkiksi työterveyshuollossa. Ongelman voi ottaa esille myös puolison, ystävän tai oman vanhemman kanssa.

Jos yhtään puhekumppania ei ole, voi vertaistukea etsiä internetistä.

Written by:

Ota yhteyttä

Lisää aiheesta

Lapsiperheet hakevat Viron-viinaa nyt omalla autollaAsiantuntija: Tissuttelun lisääntyminen on riskiVaroitus alkoholista: Syöpien määrä kasvaa koko ajan