Tilastot paljastavat: Tämän ikäisellä miehellä on varaa ostaa uusi auto

Suomen suosituin automerkki oli viime vuonna Skoda Octavia. Aiempina vuosina kärkipaikka on mennyt Toyota Corollalle ja Volkswagen Golfille.

Jorma Rinne

AUTOT   Trafissa uskotaan, että autojen ensirekisteröinnit jatkavat tänä vuonna kasvuaan.

Uusien autojen ostaminen ei ole nuorten miesten hommaa. Näin voi päätellä, kun tarkastellaan ensirekisteröityjen autojen ostajien keski-ikää.

Uusia ajoneuvoja rekisteröitiin viime vuonna 174 119, mikä on 1,2 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Henkilöautojen ensirekisteröinnit kasvoivat viime vuonna 2,7 prosenttia.

Tilastojen mukaan uusi auto lähtee useimmiten 52-vuotiaan miehen matkaan.

Viime vuonna ensirekisteröidyn henkilöauton hankkineiden naisten keski-ikä oli hiukan miehiä alempi eli noin 51 vuotta.

– Mielenkiintoista onkin nähdä, vaikuttaako romutuspalkkiokokeilu jotenkin myös auton hankkijoiden ikäjakaumaan, sanoo Trafin tietojohtaja Juha Kenraali.

Trafi arvioi autokaupan kasvun jatkuvan myös tänä vuonna muun muassa uuden romutuspalkkiokokeilun ansiosta.

Romutuspalkkiokokeilun tavoitteena on uudistaa Suomen eurooppalaisittain iäkästä autokantaa. 1 500 euron romutuspalkkion saa, jos ostaa vähäpäästöisen uuden auton ja vie romutukseen vähintään 10 vuotta vanhan ajokin.

– Tarkoituksena on saada oikeasti käytöstä poistetut autot romutettua virallisia kanavia myöten sekä samalla tukea autojen vaihtamista uudempiin, jotta liikenteessä olevat autot olisivat nykyistä ympäristöystävällisempiä ja turvallisempia, Kenraali sanoo.

Uusi auto lähtee useimmiten 52-vuotiaan miehen matkaan.”

Vaihtoehtoisia energialähteitä käyttävien henkilöautojen osuus on vielä pieni, mutta niiden suosio on kasvussa. Erityisesti lisääntyvät sähköhenkilöautojen ensirekisteröinnit.

Trafi arvioi, että tänä vuonna voidaan päästä lähelle 110 000 ensirekisteröityä henkilöautoa.

– Uskomme, että romutuspalkkiokokeilu tuo omalta osaltaan piristystä uusien autojen ensirekisteröintiin, Kenraali toteaa.

Trafin arvio perustuu sekä pidemmän aikavälin että viime kuukausien rekisteröintimäärien kehitykseen.

Riippuen talouden suunnasta ja muutoksista ensirekisteröityjen määrä voi elää muutamalla tuhannella suuntaan tai toiseen.

Tästä on kyse

Romutuspalkkion uuden henkilö- tai matkailuauton hankintaa varten saa, jos vie romutettavaksi yli 10 vuotta vanhan oman auton. Sen tilalle pitää ostaa enintään 120 grammaa hiilidioksidia kilometriä kohden päästävä auto.

Vanha auto on viralliseen vastaanottopisteeseen. Sieltä saatu romutustodistus on esitettävä autokaupassa uutta ajokkia hankittaessa.

Romutuspalkkion osuus vähennetään suoraan uuden auton hinnasta. Valtion osuus palkkiosta 1000 euroa ja tämän lisäksi autojen maahantuojat tulevat mahdollisesti myös omalla osuudellaan mukaan.

Trafi saa tiedot romutetuista ja romutuspalkkioon oikeutetuista autoista ja maksaa niiden perusteella valtion osuuden maahantuojille. Romutuspalkkiokokeilu on voimassa heinäkuusta vuoden 2015 loppuun.

Lähde: Trafi

Written by:

Ota yhteyttä

Lisää aiheesta

Moottori testasi: Näin auton tuonti Saksasta sujuiTuliko jääpalasta lommo autoon? Toimi näin tai jäät korvauksetta