Terrori-iskut ja pääsiäinen sotkevat lentoliikennettä – Näin selviät jouhevasti kentällä

Pääsiäisen alus on vuoden ruuhkaisimpia aikoja Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

Päivi Tuovinen

Helsinki-Vantaan lentoasemalla varaudutaan pääsiäisruuhkiin samalla kun Brysselin terroristi-iskut ovat nostaneet valmiustasoa.

– Lentoasema on kuitenkin aivan normaalisti toiminnassa, vakuuttaa Finavian viestinnän asiantuntija Petra Laivonen.

– Tiedossa on vain, että Brysselin lentoja on peruttu. Muista mahdollisista muutoksista tietävät lentoyhtiöt.

Lentoasemalle kannattaa Laivosen mukaan tulla hyvissä ajoin, sillä pääsiäismatkustaminen tuo aina oman hässäkkänsä.

– Pääsiäisruuhkat alkavat tänään keskiviikkona ja jatkuvat huomenna.

Helsinki-Vantaalla oli viimeksi maanantaina mittavia ongelmia matkalaukkujen kuljetinjärjestelmän häiriön takia. Perjantaina taas lähtöselvitysautomaateissa oli vika.

– Nämäkin toimivat nyt normaalisti ja meillä on tavanomainen päivystys mahdollisten vikojen varalle, Laivonen kertoo.

Finnair muistuttaa, että matkalle lähtöä voi helpottaa tekemällä lähtöselvityksen etukäteen ja maksamalla mahdollisen lisämatkatavaramaksun jo matkaa edeltävänä päivänä.

Lähtöselvityksen voi tehdä 36 tuntia ennen lähtöä netissä tai mobiilisovelluksella.

Finnairin matkatavaralaskurilla voi tarkistaa lennolla sallitun matkatavaramäärän, laskea mahdollisten lisämaksujen suuruuden ja maksaa maksut etukäteen. Varaukseni-palvelun kautta maksettaessa maksu on pienempi kuin lentoasemalla maksettaessa.

Myös sallitun käsimatkatavaran määrä ja koko kannattaa tarkistaa etukäteen.

Matkatavarasäännöksistä löytyy tietoa finavia.fi-sivuilta.

Finnair on peruuttanut Brysselin lentonsa keskiviikolta. Peruutuksista on ilmoitettu asiakkaille tekstiviestitse.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Written by:

Jukka Hämäläinen

Ota yhteyttä