Kommentit
Hieno päätös. Kauan kaivattuja palveluja saadaan vihdoinkin alueelle. Sijainti myös erinomainen lähitulevaisuutta ajatellen.
päivittäis safkat saa lähempää .jos jotain erikoisempaa haluaa niin on sama polkakseeks selloon tai vaikka stadiin se ei varmaan monellakaan ole viikottaista.turha hanke
Sjainti on täysin p-seestä mutta kun päätös on tehty niin nyt on pidetävä huolta että Espoon keskukseen tulee myös jommankumman keskusliikkeen suuryksikkö. Muuten Espoon keskus ei pärjää kilpailussa ja näivettyy.
Sijainti on tosiaan ihanteellinen autoilevalle kansalle eikä sitten enää (toivottavasti) tarvitse espoonkeskuksen retkuja ja pummeja liiemmälti nähdä. Loistava päätös!
Hyvä päätös! 8 800 kerrosneliötä päivittäistavarakaupalle ei riitä yhdellekään hypermarketille. Lommilaan tulee siis ehkä yksi ruokakauppa, R-kioski ja jotain muuta pientä. Toivottavasti tilaa vievän kaupan osalta kerrosneliöissä ei säästellä.
Asemanseudun tarjontaa laajennetaan yli 20 000 neliötä. Suunnitelmissa on mm. ainakin yksi hypermarket.
Kehitys siis menee oikeaan suuntaan. Tilaa vievä kauppa moottoriteiden risteykseen ja päivittäistavaratarjonta sinne, missä ihmisetkin liikkuvat. Nyt sitten vain töihin.
hyvä hyvä !
Merkillistä kyykyttämistä ollut tämä että edes ruokakauppoja ei saa rakentaa muualle kuin kaupungin itäosiin. no, saahan maitoa abc asemalta joka sopii kaikkialle.
Jäämme odottelemaan Stockmannia ja paria muuta kunnollista laadukasta ruoka- ja vaatekauppaa.
On tätä jo odotettukkin. Uskomatonta jarruttelua jatkuvasti. Vihreät ja demarit tuntuvat vastustavan kaikkea kehitystä. Muistakaa tämä kun äänestätte 17.4.
Kerrankin jotain järkevää ja älkää äänestäkö niitä jotka vastusti.
Tätä on tosiaan odotettu ja onneksi pitkään veivattu päätös saatiin vihdoin ja viimein tehtyä! Kyllä tänne kasvavalle alueelle tarvitaan kunnon palvelut, jotta ei tarvitse enää käydä viikonloppuostoksilla Jumbossa, Omenassa ja Sellossa! Ei tämä varmasti vie Entresseltä asiakkaita pois, koska Entressessä käydään kumminkin vain arkiostoksilla ja alueelle tarvitaan kunnon ostoskeskus. Hienoa Espoon päättäjät, että saitte vihdoin tämän erittäin tärkeän päätöksen tehtyä! Nyt toivottavasti saadaan rakentaminenkin pian aluille, ettei sitä veivata vielä vuosikausia :-) KIITOS!
RS:lle ja muille, jotka ovat kiinnostuneita aseman seudun kehittymisestä tiedoksi, että alustavasti kaupunki (kaupunginhallituksen jaosto) on näyttänyt vihreää valoa sille, että Espoontorin ja Entresse liitetään yhteen ja samalla laajennetaan. Toimijat ovat hakeneet mahdollisuutta yhdelle tai kahdelle vähittäiskaupan suuryksikölle ja sitä on nyt syytä tutkia. Liikenteen ja paikoituksen sekä paikoituksen ohjauksen kannalta se on haasteellista. On tärkeää etsiä keinoja, kuinka hanke voidaan toteuttaa ja siten parantaa keskuksen palvelutarjontaa ja elinvoimaa.
Lommilan osalta on siis otettu yksi askel eteenpäin. Ehdotus menee nyt nähtäville ja on mielenkiintoista nähdä, millaista palautetta se saa. Lausuntoja pyydetään virallisilta tahoilta, mutta myös yksittäisillä kansalaisilla on oikeus ilmaista mielipiteensä päätöksentekijöille ja valmistelijoille.
Esityslistalla ei puhuta enää hypermarketeista vaan tavarataloista. Kyse on kuitenkin puhtaasta kikkailusta. Tuo päivittäistavarakauppaa koskeva neliömäärä koskee käytännössä tulevien Prisman ja Citymarketin pt-osastojen neliömäärää. Listalta käy selvästi ilmi, että ne tulevat olemaan osa isompaa kokonaisuutta. Sellaisiahan hypermarketit ovat.
Tiukka linja on joka tapauksessa tuottanut tulosta: aseman seutua kehitetään yhä, koska siellä eteneminen on mutkattomampaa ja Lommilan alue tullaan toteuttamaan vaiheittain. Tosin nyt se tarkoittaa sitä, että ensiksi sinne rakennetaan ne "tavaratalot" eli hypermarketit ja sitten muu. Toinen järjestys olisi ollut alueen kehittämisen kannalta parempi.
Jaana Leppäkorpi
Valtuutettu, kaupunginhallituksen jäsen (sd), Tuomarila
Toveri Leppäkorpi ilmeisesti vastusti Lommilan rakentamista, demari (eli kommari) kun on...
Tiina Elo asuu Laajalahdessa, joten ei häntä Espoon keskuksen (Lommilan) kehittäminen tunnu kiinnostavan. Hänellähän on jo Sellon kauppakeskus naapurissaan. Luuleeko hän, että Espoon asemanseudun asukkaat suostuisivat, että uuden Prisman ja Citymarketin tieltä purettaisiin heidän asuintalot? Tilaa kun ei asuntorakentamiselta enää ole. Nyt Espoon keskuksen asukkaat suhaavat autoillaan Isoon Omenaan ja Selloon, ei sellainen ole ekologista. Ja Lommila on osa Espoon keskusta ja aluetta halkoo jo nyt moni bussilinja, tulevaisuudessa myös pikaraitiotie kuten kaupunkisuunnittelulautakunta on esittänyt.
Nyt kun Espoon keskuksen asemanseutu jo rakentuu tiiviiksi, niin on hyvä, että mahdollisuuksia on ottaa myös muita alueita sellaisten kauppojen käyttöön, jotka eivät Espoon asemalle mahdu. Entressen ja Espoontorin yhdistäminen on hyvä idea, mutta Prisma tai Citymarket liikenteineen olisivat liikaa Siltakadun varteen, näkeehän se, miten Etelä-Leppävaarassa autot jonottavat ja samalla saastuttavat kovin Sellon ympäristössä. Sama Ison Omenan ympäristössä.
Siksi on hyvä, että kauppiastavaratalot laajenevat aseman seudulla ja pari isompaa kauppaa sijoittuvat sinne, missä on moottoritieliittymät eikä asutusta, parvekkeita siinä asiakasliikenteen keskellä.
Itse näen edelleen riskinä sen, että Espoontorin ja Entressen laajentuminen (käytännössä yhteenkasvaminen) menee jäihin kun Lommila nytkähtää eteenpäin. Toivon kyllä olevani väärässä. Jos Lommila olisi saanut vihreää valoa vuosi tai kaksi sitten, niin suunnitelmia noiden kahden yhdistämisestä ei kenties olisi edes tehty.
Kuten Leppäkorpi totesi, tiukka linja on siis tuottanut tulosta. Sekä Lommilaa että Espoon asemanseutua on vedetty eteenpäin, sen sijaan että yksi olisi sivuuttanut toisen.
Lautakunnassa hävinnyt esitys oli muutoin noin samansisältöinen, mutta ruokakauppaneliöitä olisi ollut "vain" 4000 (noin 2 x Espoon keskuksen S-Market). Olisi tuohonkin tilaan muutama leipäpussi mahtunut.
Lommilan tapauksessa avainkysymys on miten se saadaan osaksi muuta kaupunkirakennetta. Esimerkiksi Selloon verrattuna sen sijainti on syrjäisempi, jos asiaa katsoo lähistön asukamäärien tai joukkoliikenteen vinkkelistä. Autoilun kannalta sijainti on mainio.
Tony Hagerlund
kaupunginhallituksen ja sen elinkeino- ja kilpailukykyjaoksen jäsen (vihr)
Fanitan Jaria. Näihin asioihin voimme vaikuttaa äänestämällä. Vihreät ja demarit jatkuvasti jarruna kaikelle kehitykselle. Muistakaa tämä kun äänestätte, muuten tämä sama veivaaminen jatkuu taas vuosikausia. Siis vaalit 17.4 ÄÄNESTÄ !
Kysymys ei ole pelkästään Espoon keskuksen kohtalosta vaan myös Kauklahden, Nupurin suunnan ja Pohjois-Espoon palveluista. Jos kaupat keskittyvät Lommilaan ei niitä enää synny lähitienoille, vaikka tarve on vielä suurempi kuin aseman lähellä. Espoon kaupunkisuunnittelu toimii kaupan keskusliikkeiden pillin mukaan - asukkaiden ja alueiden tarpeet ovat jääneet liian vähälle.
Varmaan se NÄKINMETSÄN kaavakin nytkähtää nyt eteenpäin, sillä tarvitaanhan sitä lisää asiakkaita sinne Lommilaan...melkeinhän sitä vieressä jo ollaan.
Tod hyvä sijainti
Ei kauppakeskuksen tarvitsekkaan olla keskuksessa, tai toivottavaa ettei olisikaan
Ettekö ihmiset tajua että kauppakeskus tuo liikenettä, kun ei sitäkään tajuta rajoittaa,
jääpä Espoon keskus rauhaan liikennevirroilta ja juuri sopivan matkan päässä.
Totta ettei espoon keskustaan enää mitään rakentaa, nämä pikkukaupat hoitavat hyvin paikallisen pikkutarpeen.
Ehkä Entresse oli turha. No onhan siellä kirjasto ja voisi ajatella muuta samaan suuntaan olevaa palvelua sinne.
Samaa mieltä Hannu Vepsäläisen kanssa. Äänestin Lommilaa vastaan, koska on vaarana, että sen myötä kauppoja, ravintoloita, kahviloita yms. ei synny Espoon keskuksen ohella myös Kauklahteen ja Nupuriin.
Kauklahdessa asuu jo nyt paljon ihmisiä ja sinne kaavoitetaan koko ajan lisää. Myös Nupuriin ollaan kaavoittamassa lisää asuntoja.
Olen saanut palautetta Kauklahden asukkailta, että sinne tarvitaan lisää palveluita. Lommila saattaa vaikeuttaa alueen kehittymistä eläväksi kaupunkialueeksi lähipalveluineen.
Marssijärjestys pitää nyt olla se, että ensin aseman seudun 20 000 neliön laajennus ja vasta sitten Lommila.
Aseman seudun pt-osastojen valikoima ja hintataso pitää olla sama kuin Lommilan hypermarketeissa.
Olarin esimerkki osoittaa, että kaksi Prismaa voi toimia lähellä toisiaan. Olarin Prismassa asiointi on sujuvaa, vaikka se on liikenteellisesti huonommassa paikassa kuin Espoon keskus.
Päättäjillä pitää olla rohkeutta ohjata kaupunkimme kehitystä, eikä antaa kauppaliikkeiden hajottaa kaupunkirakennetta.
Nyt on siis päätetty että kaava asetetaan "näytille" asukkaiden kuultaviksi. Mitä se tarkoittaa käytännössä?Missä se on "näytillä" ja kuinka kauan ja missä sitä saa kommentoida kaavaa että kommentti varmasti rekisteröidään? Onko vielä mahdollista saada kaava palautettavaksi tai esim valtuustokäsittelyyn?
Mielestäni aikoinaan tehtiin anteeksiantamaton virhe kun Kauklahden asemanseutu kaavoitettiin.Vain 100 metriä asemalle ja rakennettiin rivitalon pömpeleitä. Matalaa rakentamista puolusteltiin Kauklahden kylömiljööseen sopivana ratkaisuna..käykääpä katsomassa kirkon seutua radanalitustunneleineen...varsinaista kylämiljöötä!! Jos Näkinmetsään saisi asutusta niin sieltä olisi yhtä lyhyt matka Kauklahden palveluihin kuin Lommilaankin.Miksi Espoon kaupunki ei kaavoita aluetta?? Lähietäisyydellähän olisi jo kaikki muut palvelut..koulut,kirjastot,terveyskeskukset,rata ja muutkin liikenneyhteydet.Mihin tarkoitukseen aluetta säästetään.?
mitenkä esim. leppävaaran galleeria on vielä pystyssä vaikka sello on vieressä ja asiakkaita riittää vajaa 1km ja on seuraava kauppa siitä noin 500m on aivan uusi kauppa ja asiakkaita riittää kyllä tuo kauppakeskuksien vastustaminen nyt perustuu aivan perättömille luuloille vai onko asian takana jotain kähmintää
Kauklahteen tulee palveluja tai ainakin kauppoja lisää huomattavasti. tuohonkin 6400 neliöön mahtuu liikkeitä paljon verrattuna nykyiseen tarjontaan(valintatalo, r kioski, apteekki, eläinlääkäri, kahvila, autokoulu, kirjasto, kukkakauppa, pari kampaamoa)
http://www.ncc.fi/toimitilat/liiketilat/kauklahden_ostoskeskus/
Tulipas taas ihmettelemistä..Vai Kauklahtelaisia palveleva ostoskeskus.Kartan mukaan ainakin suuren teollisuusalueen viereen.Ns.Kauklahden kerrostaloista ja messualueelta matkaa piisaa.Kurttilassakin omakotiasutusta suurin osa ja Saunalahdestakin matkaa.Kun hyppään autoon,ajan saman tien Lommilaan.Kauklahden väylä täysin liian likennöity jo nytkin.Toivotan silti onnea Tarmo Lähikauppiaalle.
Espoon kaupunki on jo siirtänyt Kauklahdesta kaikki lähipalvelut (neuvola, terveyskeskus. hammashoitola) kokonaan pois. Saadaan kuulemma monipuolisia palveluja tehokkaammin.
Mutta siitä huolimatta jauhetaan kaupallisella puolella lähipalveluista. Tämä ei ole oikein johdonmukaista.
Niistä entresse-espoontorin erinomaisista lähipalveluista sen verran, että pari viikkoa sitten menin ostamaan lapselle
1) kurahousuja
2) kumisaappaita
3) puuvillaisia tai villaisia froteesukkia
4) farkkuja
Arvelin että kun on oikein kaksi ostoskeskusta rinnakkain, kyllähä tällaiset perusvarusteet löytyvät
Tulos
1) kurahousut - tarjolla vain ulkomainen outo merkki, en ostanut
2) kumisaappaat- ei näkynyt sopivia ainakaan kenkäkaupoissa
3) froteesukat - ei tarjolla
4) farkut - tarjolla vain armottoman kireitä virityksiä joista normaalivartaloinen lapsi sanoi ettei niitä voi käyttää
Mutta kyllä ihmettyttää ihmisten hölmöys. Keskivertoihminen ei ymmärtääkseni tarvitse jatkuvasti kuin ruokakaupan palveluja. Ja sellainen näidenkin keskustelijoiden mukaan sitten halutaan ehdoin tahdoin johonkin ruuhkaisaan kaupan keskittymään, minne pääsee vain autolla. Itse ainakin haluaisin sellaisen olevan kävelymatkan päässä. Autolla ruokakaupassa käyminen vie hermot, kun paikkaa ei löydy, matka-aikaa menee viimeisiin satoihin metreihin ruuhkassa jonottamisen vuoksi älyttömästi jne. Lisäksi isoissa kaupoissa käyminen vie aikaa pelkästään läpikävelymatkan vuoksi tolkuttomasti, ruuhkat kassalla on jatkuvia jne. Pienemmänkin kaupan perusvalikoimat on niin hyvät, että sillä pärjää. Ja jos niitä pikkukauppoja olisi enemmän, saa valikoimiin lisäystä käymällä eri kaupoissa.
Sitten nämä harvemmin tai harvoin tarvittavat kaupat, kuten vaatekaupat, huonekaluputiikit ym. voivat olla jossain kauempana paikassa, jossa ei ole hirmusti muuta liikennettä (esim. niitä ruokakauppoja), koska auto on ihan kiva saada kohtuullisen kantomatkan päähän.
Jokainen hypersuuri kauppa vie elinmahdollisuuksia pienemmiltä yksiköiltä. Jokainen hypersuuri kauppa vähentää valinnanvaraa, koska kilpailu vähenee (kaksi isoa kauppaa voi kilpailla verisesti hinnoilla, mutta valikoimat ovat kuitenkin vain kahden kaupan varassa - ja aikalailla samanlaiset molemmissa). Äänestä siinä sitten jaloilla parempilaatuisen ruuan puolesta, kun ei ole vaihtoehtoja.
Hinnat näissä hyperkaupoissa voivat olla alhaiset, mutta viimeaikojen paljastusten valossa nekin on painettu alas ruoan laadun kustannuksella.
Ja ihan oikeasti, tätäkö halutaan lisää?
Leppävaarassa on Sello, jossa on isot ruokamarketit ja tukuttain pikkuputiikkeja. Silti Kiloon rakennetaan parhaillaan kolmatta lähikauppaa. Eli ei se automarkettien läheisyys automaattisesti näivetä pieniä ruokakauppoja. Harmi että apteekkiin ja postiin joutuu ajamaan Selloon asti. Ei paljon naurata etsiä parkkipaikkaa etenkin joulu- ja alennusmyyntiruuhkien aikaan.
Sello on keskittänyt liikkeet helmoihinsa niin,että ympäristö on saanut jäädä vähällä. Leppävaaran toinen apteekki muutti Gallerian ja terveysaseman vierestä Sellon naapuriin. Nyt siellä on kaksi apteekkia vierekkäin ja kaikki saavat luvan asioida samassa ruuhkassa. Ei ainakaan huonostiliikkuvia vanhuksia naurata.
Etelä-Leppävaarassa asuu tuhansia ihmisiä, mutta elintarvikeliikettä ei ole kävelyetäisyydellä, mutta Sellosta löytyy joka lähtöön. Eli kaupat haluavat sijoittua ensisijaisesti sinne, missä on ns. asiakasvirtoja. Tällöin jäävät laajatkin alueet ilman kauppoja tai vain pelkän pienmyymälän varaan. Kaupan sijoittumista tuleekin kaupungin ohjata niin, että turvataan lähipalvelut. Espoon ote on tässä suhteessa luvattoman heikko.
Kauppa haluaa sijoittua siten, että se on sille mahdollisimman edullista.
Logistiikan kannalta on kaupoille hyvä, jos jakelukohteita on mahdollisimman vähän. Yksi hyperkauppa on logistiikan kannalta parempi kuin kymmenen pientä: hyperkaupan jakelukuljetukset voidaan hoitaa rekoilla ja kunnon lastauslaitureilla. Pikkuputiikeilla kuorma-autoilla ja perälautanostimilla. Lisäksi isot kaupat ottaa rekan sitä ja toisen tätä, minimissäänkin lavoittain. Pienet kaupat ottaa muutaman lavan, jotka nekin on keräilty eli pitää sisällään vähän kaikkea.
Pienet kaupat on siis yksinkertaisesti kaupalle edullisempia. Mutta asukkaille ne ei sitä ole, esim. käy juurikin kuten Vepsäläisen mainitsi: jotkin alueet jäävät vaille käelyetäisyydellä olevaa kauppaa. Ja Espoon autoistuminen jatkuu. Autoistumiskehitystä tukee vielä Espoon joukkoliikenneratkaisu metrolla - metroasemista tehdään kaupan keskittymiä, muualle ei jää mitään. Ja keskusliikkeet lyö taas käsiään yhteen...
Palveluja Lommilaan, hyvä!
Espoolaisten palvelut Espooseen eikä Helsinkiin! Sello ja Omena ovat jo asemansa lunastaneet ja ainakin lauantaisin täynnä kuin Turusen pyssy. Suurpellon tulevat asukkaat tarvitsevat Lommilan palveluita nykyisten Espoolaisten lisäksi. Saatais vaan Cittarin ja Prisman rinnalle myös uusia vaihtoehtoja kilpailua kirittämään.
Muita vaihtoehtoja kun Prisma ja City-market ei tähän maahan enää saada. Niin ovat miinoittaneet kaikki kauppapaikat voitelemalla päättäjät. Liike-elämän ehdoilla tässä mennään. Ihmisistä ei välitetä muuten kuin heidän rahojen poisottamisella.
Miten on Hok-Elanto hoitanut asian Lommilassa? Keski-Euroopassa on Loukon ja kaavottajien kanssa käyty Vehon kustantamana, josta Hok-elanto on sitten maksanut puolet, selviää Loiko-Kokkosen oikeudenkäynnin asiakirjoista.
Nähtäville asettaminen tarkoittaa sitä, että asemakaavaehdotukseen voi tutustua kaupunkisuunnittelukeskuksessa ja siitä voi niin yksittäinen kuntalainen, järjestö kuin viranomainenkin lausua mielipiteensä. Nämä sitten käsitellään ja tehdään ehkä muutoksia kaavaan niiden perusteella sekä laaditaan niihin vastineet. Aineisto käsitellään lautakunnassa samalla, kun se päättää asemakaavan lähettämisestä kaupunginhallituksen kautta valtuuston hyväksyttäväksi.
Kun valtuusto on asemakaavasta päättänyt, on siitä mahdollisuus valittaa. Viime vuosina nylyinen ely-keskus on valittanut jokaisesta kaupallisesta kaavasta, mitä Espoossa on laadittu Kehä II:n varteen. Näin koska keskus katsoo, että tältä osin Pohjois-Espoon yleiskaava on vanhentunut.
Vaihtoehtoja Lommilaan on turha odottaa, sillä tuon alueen maat omistavat Kesko ja Hok-Elanto. Ne ovat siis ne tahot, jotka ovat tilanneet tuon 8 000 k-m2 vähittäiskaupan tilaa ja joille lautakunnan enemmistö katsoo velvollisuudekseen sen myöntää.
Ups...Tarkoitin viestissäni tietysti Kehä III:n varteen suunnitteilla olevia hankkeita. Niistä ympäristöministeriön alueviranomainen Ely-keskus on valittanut jokaisesta. On siis erittäin todennäköistä, että Lommilan kaavasta valitetaan sitten, kun se aikanaan hyväksytään valtuustossa. Ellei suunta muutu sitä ennen, mikä toki on yhä mahdollista.
Valituksiin kuluu 1-2 vuotta riippuen kuinka pitkään asiaa käsitellään.
Vastaavaa pulmaa ei todennäköisesti ole aseman seudulla, jos laajennuksen suunnittelu hoidetaan hyvin. Kuten jo tässä viestiketjussa käy ilmi on kaupallisten palveluiden monipuolistaminen tarpeellista keskuksessa ja samalla myös päivittäistavarakauppojen laajentaminenkin tervetullutta.
Hieno juttu että vihdoinkin Lommilan seudun alueelle saadaan ruokakauppa. Alueella asuu paljon lapsiperheitä kohtuuhintaisten perheasuntojen takia, mutta peruspalvelut puuttuvat. Lasten neuvola ja alakoulu löytyvät kyllä, mutta Mäkkärin ja snagarin lisäksi kävely- tai pyörämatkan (muutaman kilometrin) säteellä ei saa perheelle ruokaa. Asutaan kuitenkin Suomen pääkaupunkiseudulla ja kehä 3:n liepeillä! Rahaa tietysti säästyy, kun lähellä ei ole kunnollisia ostomahdollisuuksia, eikä useinkaan viitsi lähteä lasten kanssa ruuhkiin Selloon tai Jumboon puolen tunnin ajomatkan taakse ostoksille. Espoon keskuksen Entressen valikoimat ovat surkeat, sieltä ei voi ostaa edes naisten miesten tai nuorison laadukkaita vaatteita jalkineita eikä kosmetiikkaa.
No, nyt pitää kytätä Länsiväylän ilmoitusosaa että milloin se kaava on virastossa nähtävillä ja milloin huomautusten määräaika umpenee. Arvelen että se ilmestyy pääsiäisen numerossa jotta mahdollisimman harva huomaisi sen.
Suomessa ei tietääkseni ole mitään sellaista lakia että joka kauppakeskuksessa on oltava kaksi hypermarkettia. Jos toinen kauppaketjuista on ollut niin tyhmä että on ostanut tontin samasta paikasta kuin toinen, eikä lupaa tulekaan molempien hypereille niin voi voi. Tuskinpa HOK-Elanto ja Kesko ovat omistaneet ikimuistoisia aikoja tontteja Lommilasta.
Eri kaavojen etenemistä ja vaiheita on mahdollista seurata myös kaupungin nettisivujeilta osoitteesta avoinespoo.fi.
Lommilaa koskevaa tietoa löytyy:
http://www.espoo.fi/hankkeet/?Path=1;28;29;1047;1098;46351;112163
Sieltä käy myös ilmi, missä vaiheessa kaava on nähtävillä.
Olen kyllä penkonut Avoin Espoo- sivuja mutta aineisto siinä on usein vanhentunutta kuten tässäkin tapauksessa. Myöskään KS-lautakunnan pöytis 16.3 ei kerro asiasta juuri mitään mitä ei ollut aikaisemmin tiedossa, käytännössä se on vain esityslista.
Edustaja Leppäkorvella tuntuu olevan kosolti aikaa roikkua tälläkin foorumilla työ-aikana. Mistäköhän palkkaa maksetaan?
Se on luontaisetu kaikille demari-kansanedustajaehdokkaille. Netissä työaika hulahtaa niin, ettei sitä edes huomaa ennen kuin dongi kolahtaa klo 16.00.
Hyvä, että Leppäkorpi uskaltaa tulla tänne keskustelemaan äänestäjien kanssa. Samaa rohkeutta toivoisi muillekin valtuutetuille.
Miksi Timo Rauhanen on hiljaa, eikä osallistu enää Lommila-keskusteluun?
Timo Rauhanen on hyvä jätkä. Hän on jo kaiken oleellisen sanonut tällä palstalla. Kun vastaan tulee vain vänkäilyä ja irvailua, on ymmärrettävää, ettei enää viitsi alistua teidän vääräleukojen kanssa painimaan, kun se näköjään on ihan turhaa. Ja onhan joillakin ihmisillä muutakin elämää.
Keskustelun uutta suuntaa on kommentoitava sen verran, ettei nimeäni löydy yhdeltäkään kevään ehdokaslistalta. Demareilla on hyvä lista Uudellamaalla ilman minuakin. Kannattaa tutustua ja äänestää!
Ei edellisten vaan sitä edellisten kuntavaalien alla aloin kirjoittaa silloiselle Länsiväylän keskustelupalstalle ja lupasin silloin - siitä taitaa olla siis jo kuusi ja puoli vuotta - että olen valmis keskusteluun kuntalaisten kanssa myös vaalien välilläkin.
- Sen lupauksen olen pitänyt ja aion pitää.
Lommila asetetaan nyt siis nähtäville ja siitä ilmoitetaan lehdessä. Toivon, että samalla myös avoin Espoo -sivut päivittyvät, jotta palautetta olisi mahdollisimman helppo antaa.
Espoon keskuksen foorumin mukaan asemakaavaehdotus on nähtävillä 4.4.-5.5. välisen ajan. Eli nyt on aika laittaa palautetta kaupunkisuunnittelukeskukseen hankkeesta.
Asun Kauklahdessa. Henkilökohtaisesti minulle riittävät nämä nykyiset palvelut. En ainakaan kaipaa sellaisia kuin Alko tai baarit. Terveysasemaa kyllä toivoisin takaisin. Olen asunut täällä viimeksi 80-luvulla, ja silloin sellainen oli. Hämmästys oli kyllä suuri, kun huomasin sen lähteneen. Moni muukin asia oli kyllä paremmin Kauklahdessa 80-luvulla...















