Nyt tämäkin on tutkittu: näissä ammateissa pikadeitataan eniten

Yrittäjät ja sairaanhoitajat ovat erityisen ahkeria pikadeiteillä kävijöitä, selviää tuoreesta kyselystä.

Johanna Erjonsalo / Arkisto

Mitä tiedämme suomalaisista pikadeittaajista? Suomalaiset pikadeittaajat ovat ikäkeskiarvoltaan hyvin tasavertaisia. Naisten ikäkeskiarvo vuonna 2016 oli 36 vuotta ja miesten 37 vuotta. Nuorimmat originaalin speed datingin deittaajat olivat noin 20-vuotiaita ja vanhimmat noin 60-vuotiaita.

– Deittisirkuksen originaali speed dating astetta aikuisempien deittaajien makuun. Kun puolestaan vähän eri konseptilla toimivat Deittisirkuksen Love Bileet vetävät nuorempaa bilekansaa ravintoloihin tai itseasiassa paljolti paikka missä Love Bileet järjestämme määrittää sen minkä ikäisiä ihmisiä paikalle tulee eniten, kertoo Anna Uusiheimala Deittisirkuksesta.

Vuonna 2016 Deittisirkus järjesti originaalia speed datingiä säännöllisesti Helsingissä ja Tampereella, sekä Deittisirkus Love Bileitä ympäri Suomea.

Ennakkoilmoittautumisen yhteydessä originaalin speed datingin osallistujat kertovat muun muassa ammattinsa muiden perustietojen ohella. Miesten neljä yleisintä ammattia vuonna 2016 oli yrittäjä, insinööri, projektipäällikkö ja opiskelija.

Yleisin ammatti miesten osalta oli vuonna 2016 oli yrittäjä, kun 2015 ykköspaikkaa miesten ammateista piti insinööri.

Naisten neljä yleisintä ammattia: sairaanhoitaja, opettaja, yrittäjä ja opiskelija. Yleisin ammatti näistä naisten osalta oli 2016 sairaanhoitaja. Vuonna 2015 ykköspaikkaa naisten osalta piti opettaja.

– Yrittäjä on molemmissa sukupuolissa tasaisen suosittu ammatti, tämä johtuu paristakin eri seikasta; yrittäjät ovat yleensä kokeilunhaluisia ja rohkeita, sekä tietysti se että ”yrittäjyys-ammatin” takana voi olla edustettuna melkein mikä tahansa toimiala, pohtii Uusiheimala.

 

Written by:

Jari Pietiläinen

Ota yhteyttä