Perustulokokeilu kiinnostaa maailmalla – "Satoja ulkomaisia yhteydenottoja"

Kuvituskuva

Lotta Åberg

Suomen perustulokokeilu herättää laajaa kiinnostusta maailmalla.

Kela kertoo vastanneensa pelkästään tammikuussa satoihin ulkomaisiin yhteydenottoihin, jotka koskevat Suomen perustulokokeilua.

Kelaan on oltu yhteydessä muun muassa Yhdysvalloista, Kanadasta, Koreasta ja Japanista sekä eri puolilta Eurooppaa. Lisäksi perustulokokeilu on esillä muun muassa CNN:n, The Guardianin, Fox Newsin, The New York Timesin ja The Washington Postin uutisissa.

Erityisesti kysymyksiä on tullut siitä, miten Suomen kokeilu käytännössä toimii, miten kokeiluun osallistuvat 2 000 henkilöä on valittu ja onko Suomi ottamassa perustulon kokeilun jälkeen käyttöön.

Suomessa vuoden alussa alkaneeseen perustulokokeiluun osallistuu kaksi tuhatta 25−58-vuotiasta henkilöä, joille maksetaan kahden vuoden ajan perustuloa 560 euroa kuukaudessa.

– Tänä vuonna 80 vuotta täyttävä äitiyspakkaus on kirkastanut Suomi-kuvaa jo vuosien ajan. Perustulokokeilu on nyt kuitenkin kirimässä kiinnostavuudessaan jopa sen ohi, Kelan lakiyksikön päällikkö Marjukka Turunen kertoo.

Written by:

Riikka Jokinen

Ota yhteyttä
 

Kuntavaalit järjestetään
9. huhtikuuta 2017

 

Tärkeät päivät:

 

1. Ehdokasasettelu vahvistetaan torstaina 9.3.

2. Ennakkoäänestys kotimaassa 29.3.-4.4.

3. Vaalipäivä sunnuntai 9.4.

 

  KATSO VAALIKONEEMME