Röyhkeät lapset tyhjentävät vanhempiensa tilejä – Yle: Näin vältät perintöriidat parhaiten

Monelta katkeralta perintöriidalta voidaan välttyä, jos ennen kuolemaa laaditaan pätevä testamentti.

Johanna Erjonsalo / Arkisto

Monen ikäihmisen kuoltua voidaan huomata, että osa perilisistä onkin käyttänyt äitinsä tai isänsä pankkitiliä omien menojensa kattamiseen. Ilmiöstä kertoo Yle.

Varatuomari Jorma Herttuainen kertoo tapauksista, joissa yksi lapsista on hoitanut vanhempiensa raha-asioita liiankin tehokkaasti: tililtä on nostettu rahaa huomattavia summia, vaikka varsinainen tilinomistaja olisi vuoteenomana eikä kykene itse juurikaan kuluttamaan. 

Myöskään tiliotteita ei ole säilytetty, joten nostojen syytä ei voi selvittää.

Katkerat perintöriidat ovat kuitenkin usein vältettävissä huolellisella suunnittelulla. 

– Mielestäni vanhemmat voisivat lahjoittaa tai kaupata omaisuuden jo eläessään, sanoo asianajaja Matti Ervasti.

Hän kuitenkin muistuttaa, että perintönä lahja on verotuksellisesti raskaampaa kuin varsinainen perintö.

– Hyvä testamentti on toinen hyvä ratkaisu. Tahtoo nimittäin olla niin, että kun molemmista vanhemmista aika jättää, niin arvokkuus tavoista käsitellä asioita häviää. Perinnönjättäjien kuoleman jälkeen on vähän helpompi riidellä, Ervasti sanoo.

 

Written by:

Jari Pietiläinen

Ota yhteyttä