Jauhomadoista lihapullien uusi ainesosa? – "Pieni lisäys kolminkertaistaa proteiinipitoisuuden"​

VTT kehitti jauhomadoista ja kotisirkoista raaka-aineita, joita voidaan käyttää tulevaisuudessa hyvän rakenteensa ja makuominaisuuksiensa ansiosta esimerkiksi lihapullien ja falafelien valmistuksessa. 

VTT

Teknologian tutkimuskeskus VTT  kertoo kehittäneensä jauhomadoista ja kotisirkoista raaka-aineita, joita voidaan käyttää tulevaisuudessa hyvän rakenteensa ja makuominaisuuksiensa ansiosta esimerkiksi lihapullien ja falafel-pyöryköiden valmistuksessa. 

Kehitystyön taustalla on EU-lainsäädäntö, joka on muuttumassa lähivuosina. Muutoksen myötä hyönteisten kasvattamisesta ja jalostamisesta ravinnoksi saattaa tulla liiketoimintaa Suomessakin. 

VTT:n kehittämässä menetelmässä hyönteisistä voidaan valmistaa makuominaisuuksiltaan ja karkeusasteeltaan erilaisia jakeita. 

Hienojakoiset jakeet sisältävät vain vähän suussa karkealta tuntuvaa kitiinikuorta ja maistuvat voimakkaasti lihalta. Karkeat jakeet taas ovat maultaan miedompia ja sisältävät enemmän kitiiniä.

Koska hyönteisjakeet sitovat tehokkaasti että ja rasvaa, ne soveltuvat VTT:n mukaan erityisesti kiinteiden ruokien ainesosiksi.

VTT:n testissä lihapullien ja falafel-pyöryköiden pyörykkätaikinasta 5–18 prosenttia korvattiin hyönteisjakeilla.

– Pieni lisäys falafel-taikinaan jopa kolminkertaisti pyöryköiden proteiinipitoisuuden, tiedotteessa kerrotaan.

Hyönteisille ei ole myönnetty EU-alueella vielä uuselintarvikelupaa, mutta sellaisen arvioidaan tulevan jo vuonna 2018. 

Written by:

Riikka Jokinen

Ota yhteyttä