Vanha täyttyy viskistä – mukana uudet suomalaiset

Uisge-festivaali kokoaa viskiharrastajat viikonloppuna Vanhalle ylioppilastalolle.

Johanna Erjonsalo

Ylihuomenna Vanhalla ylioppilastalolla käynnistyvä UISGE-viskifestivaali tarjoaa laajan kattauksen laadukkaita tisleitä läheltä ja kaukaa.

Kahden iltapäivän ja illan aikana UISGEssa on maisteltavissa noin 400 erilaista viskipullotetta perinteisiltä tuotantoalueilta Skotlannista, Irlannista ja Amerikasta sekä niin sanotun uuden viskimaailman maista, kuten Japanista, Ruotsista ja Suomesta.

Tuotteitaan esittelevät lähes kaikki viskiä Suomeen tuovat tai sitä täällä valmistavat yritykset. Mukana ovat myös suomalaiset tislaamot, tuoreimpana vasta äskettäin toimintansa Fiskarsissa aloittanut Ägräs Distillery.

Suomen juhlavuosi 2017 näkyy UISGEssa myös siten, että tarjolla on useita skotlantilaisten ja irlantilaisten tuottajien vain Suomen markkinoille tekemiä pullotteita. Viskien lisäksi mukana on muitakin laatutisleitä eri puolilta maailmaa. Erityisen hyvä edustus on rommeilla, joita on maisteltavissa 70.

Viskiharrastajien vuotuinen kohtaamispaikka."

Nyt seitsemättä kertaa järjestettävästä UISGEsta on jo muodostunut suomalaisten viskiharrastajien vuotuinen kohtaamispaikka. Tarjolla on tietoa ja monipuolista maisteltavaa viskeistä kiinnostuneille aiemmasta kokemuksesta ja harrastuneisuudesta riippumatta. Ainoa rajoitus on 18 vuoden ikäraja.

Ajatus viskifestivaalin järjestämisestä syntyi alun perin keväällä 2010, kun Suomen Mallaswhiskyseurassa vaikuttaneet Mika Jansson ja Ilkka Ruponen miettivät keinoja, joilla harrastajat saisivat suoran keskusteluyhteyden viskin valmistajiin ja maahantuojiin.

Festivaalisuunnitelmansa he nimesivät UISGEksi. Inspiraationa oli gaelinkielinen ”elämän vettä” tarkoittava sanapari ”uisge beatha”, jonka alkuosan miehet uskoivat istuvan vaivatta myös suomalaisten suuhun.

Ensimmäinen festivaali järjestettiin ravintola Gallows Birdin tiloissa Espoossa talvella 2011. Helsingin Vanha ylioppilastalo on isännöinyt tapahtumaa vuodesta 2012.

UISGE 2017 -viskifestivaali 10.–11.2. kello 15–23. Vanhalla ylioppilastalolla (Mannerheimintie 3). Liput 18 e. Ikäraja 18 v.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Maahantuojat ja valmistajat:

Altia

Arcus Finland

Beverage Partners Finland

Brew Seeker

Diamond Beverages

Dram Dealers

Edrington Finland

Handpicked Wines Finland

Hartwa-Trade

The Helsinki Distilling Company

Interbrands Wines & Spirits

Kyrö Distillery Company

Moestue & Cask Finland

Norex Selected Brands

Pernod Ricard Finland

Pikkulintu

Solera Finland

Teerenpeli Panimo & Tislaamo

Valamon Luostarin Tislaamo

Vinoble

Vinum Import

Ägräs Distillery

Written by:

Marketta Karjalainen

Ota yhteyttä

Lisää aiheesta

Viskiguru: Nyt menee paremmin kuin koskaan – viskiharrastus kovassa kasvussa Jussi 69:n baari myi ylivoimaisesti eniten viskiäEnsimmäinen suomalainen 10-vuotias mallasviski vihdoin valmisLupabyrokratia rajaa irkkupubin viskivalikoimaaTäällä tirahtavat viskitilkat – Helsinki palaa kartalle, katso kuvatMqombothi-hiiva oli koitua kompastukseksi, mutta Teerenpeli teki senViskiaktivisti: Viskiä ei voi eikä kannata juoda