Piilota X Palauta

Konkarijuoksija on juossut Länsiväyläjuoksun joka vuosi

Urheilu Kommentoi

Eläkeläinen Erkki Turunen, 65, on yksi neljästä juoksijasta, joka on löytynyt Länsiväyläjuoksun kilpailijalistasta joka vuosi tapahtuman perustamisesta lähtien. Hän on ottanut osaa tapahtumaan 34 kertaa.

Ensi sunnuntaina tulee täyteen kunnioitettava 35. osallistuminen, jos lääkäri antaa pienistä kolhuista kärsivälle miehelle luvan kilpailla.

Tämä ei kuitenkaan riitä, vaan Turusella on selkeä tavoite.

– Jos vain terveys kestää, niin tarkoituksena on saada 50. Länsiväyläjuoksu täyteen 80-vuotiaana.

Turunen on aina pitänyt kuntoilua tärkeänä.

Länsiväyläjuoksu

Länsiväyläjuoksu juostaan tänä vuonna 35. kerran. Lähtöpaikka on Otaniemen kenttä.

Samaan aikaan kävellään jo 23. Länsiväyläkävely.

Osallistuja saa valita reitin pituuden. Vaihtoehdot ovat 17,4 tai 6,5 kilometriä.

Länsiväyläjuoksun järjestävät Leppävaaran Sisu ry. ja Viipurin Urheilijat ry.

Kilpailureitti: Otaniemi–Pohjois-Tapiola–Mankkaa–Laajalahti–Munkkiniemi–Kuusisaari–Lehtisaari–Otaniemi.

Musiikkiyhtye Retuperä esiintyy tapahtumassa.

Tapahtuma juostaan 17.4.

– Olen aina pitänyt liikunnasta. Etenkin hiihto ja juoksu ovat olleet mieluisia kuntoilulajeja.

Vaikka ikää on jo paljon, kuntoilee Turunen yhä aktiivisesti. Talvella hän käy Paloheinän hiihtopoluilla 3–4 kertaa viikossa ja kesäisin kolme kertaa viikossa lenkillä. Lenkkien pituudet vaihtelevat, mutta 10 kilometriä tulee usein täyteen.

Turunen sanoo hiihdon ja lenkkeilyn olevan hyvä yhdistelmä.

– Näissä lajeissa ei tule ainakaan turhia taukoja. Talvella saa hiihtää ja kun lumet sulavat pois, pääsen heti ulos lenkkeilemään.

Turunen on osallistunut useisiin juoksu- ja hiihtotapahtumiin.

– Kyllä niitä osallistumisia on yli sata. Talvisin hiihtokilpailuja, kuten esimerkiksi Finlandia-hiihto ja Pirkan hiihto. Kesällä taas Länsiväyläjuoksu ja muut pääkaupunkiseudun hölkkätapahtumat.

Iän takia ei aina voi juosta.

– Sen verran pitää itseään ja kroppaansa kuunnella, että jos jostain syystä ei pysty juoksemaan, niin sitten hölkkää tai kävelee.

Turuselle liikunnan merkitys on tärkeä, mutta vaikka kilpailuja on takana jo monta, ei hänellä ole tulostavoitteita.

– Joskus 70-luvulla olen juossut maratonin hieman yli kolmeen tuntiin ja Länsiväyläjuoksun monta vuotta putkeen hieman reiluun tuntiin. En kuitenkaan ole koskaan juossut sijoituksista tai ajasta. Pyrkimys on päästä maaliin, pitää yllä kuntoa ja tavata ystäviä.

Länsiväyläjuoksu on Turuselle kesän juoksukauden avaus ja merkki siitä, että on aika vaihtaa lajia hiihdosta juoksuun.

Viipurin Urheilijoiden toiminnanjohtaja ja Länsiväyläjuoksun projektivastaava Ville Hyvärisen mukaan sääolosuhteet vaikuttavat tapahtuman suosioon.

– Lumiset kaudet tuovat oman haasteensa meille järjestäjille juoksureitin kunnostamisen kannalta. Toki keliolosuhteet vaikuttavat myös osallistujamäärään. Viime vuosina kilpailijoita on ollut noin 2 200–2 500.

Hyvärisen mielestä myös nuoria osallistujia on yhä enemmän.

– Osallistujakunta on kirjava ja nuorimmat osallistujat ovat 12–13-vuotiaita, hän sanoo.

Hyvärinen muistuttaa mattimyöhäisiä, että vielä kilpailupäivänäkin voi vielä osallistua Länsiväyläjuoksuun.

Milloin aloitat lenkkeilykauden? Ota kantaa!

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.