Espoo jyrähti: Sote-uudistus vaatii kunnon siirtymäajan – "Köyhä ei valinnanvapaudesta hyödy", epäili konkarivaltuutettu

Köyhä ei hehkutetusta terveyspalvelujen valinnanvapaudesta tule hyötymään, arvioi Kalevi Kivistö (vas.)

Arkistokuva/Päivi Tuovinen

Espoo vaatii edelleen kunnille mahdollisuutta toimia sote-palveluiden tuotajina tasavertaisesti muiden toimijoiden kanssa. Valtuuston hetki sitten hyväksymän lausunnon mukaan kaupunki voisi toimia palveluiden tuottajana yhtiömuotoisten sote-keskusten tai tuottajapoolien kautta.

Sote- ja maakuntauudistuksen onnistuminen vaatii Espoon mukaan Uudellamaalla myös riittävät siirtymäajat. Espoo ei myöskään usko, että uudistuksella päästään kolmen miljardin euron säästöihin. Päinvastoin, kustannusten pelätään entisestään kasvavan.

Puheenvuoroissa nähtiin uhkakuvia Uudestamaasta jähmeänä ja toimimattomana sote-jättiläisenä.

– Köyhä ja kipeä ei tule hyötymään terveyspalvelujen valinnanvapaudesta, arvioi Kalevi Kivistö (vas.).

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Antero Laukkanen ennakoi valtuustossa, että kukaan kansanedustajista ei tule jättimäistä lakipakettia lukemaan edes kokonaan läpi ennen päätöksentekoa.

– Aikamoisessa sumussa asiassa mennään eteenpäin.

Kokoomuksessa kiiteltiin suunniteltua valinnanvapautta, mutta epäiltiin toteutuksen aikataulua.

– Asiakkaan näkökulmasta ei ole merkitystä kuka palvelun tuottaa, kunhan se palvelee asiakasta hyvin, Mia Laiho (kok.) muistutti.

– Pahinta on se hoppu, millä tätä uudistusta ollaan viemässä eteenpäin, arvosteli Stig Kankkonen (r.).

Puheenvuoroissa muistutettiin myös, että Espoossa ihmisillä on jo nyt valinnanvapaus kunnallisten ja yksityisten terveyspalvelujen välillä.

Valtuusto hyväksyi kaupungin lausunnon luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöstä kymmenien enemmän tai vähemmän kriittisten puheenvuorojen ja äänestysten jälkeen.

Written by:

Seppo Korkman

Ota yhteyttä