Tätä peliä jokainen osaa pelata – SM-kisat järjestetään huhtikuussa Tavastialla

Tommi Läntinenkin osallistuu SM-kisoihin.

Arkisto / Johanna Erjonsalo

Klassisen, lähes kaikkien tunteman kivi, paperi, sakset -pelin suomenmestaruuskilpailut mitellään 20. huhtikuuta Helsingin Tavastialla.

Kyseessä on toinen kerta, kun lajin suomenmestaruus ratkotaan.

Kivi, paperi, sakset on varsin tunnettu kahden tai useamman osanottajan leikki tai peli.

Peli on ajatukseltaan hyvin yksinkertainen ja nopea, eikä sen pelaamiseen tarvitse kuin kummaltakin pelaajalta kämmenen sormineen.

Lajin suomenmestaruudesta kamppailee huhtikuussa 32 kilpailijaa, joista puolet valitaan etukäteen musiikki- ja viihdealalta. Loput 16 kilpailijaa valikoituvat muun muassa tapahtuman Facebook -eventin osallistujista.

Ensimmäiset julkistetut kutsuvieraspelaajat ovat Tavastia-klubin isäntä Juhani Merimaa, muusikko Tommi Läntinen, Jussi-palkittu näyttelijä Mimosa Willamo ja YleX:n radiojuontaja Jenni Poikelus. Mukana myös tämän hetken mestaruuttaan puolustava viime vuoden voittaja JP Auroila Lahdesta.

– Liike, luovuus, taito ja taimaus ovat keskeisiä asioita menestyksessä, mutta vain määrätietoinen harjoittelu tekee mestarin, väläyttää Juhani Merimaa.

SM-kilpailun selostuksesta vastaa räp-tähti Heikki Helastinen. Virallisena valvojana toimii urheilijatoimittajalegenda Kaj Kunnas.

Tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy.

Written by:

Riikka Jokinen

Ota yhteyttä