Tämä oluen vahvuus olisi järjestön mukaan ratkaisu Suomelle – Ostaisitko sinä?

Päihdejärjestöjen mukaan alkoholilain uudistus lisäisi toteutuessaan alkoholin haittoja ihmisille ja yhteiskunnalle.

Mirja Hynninen

Päihdejärjestöt kritisoivat voimakkaasti alkoholilain uudistusta. A-klinikkasäätiön ja Ehkäisevän päihdetyön mukaan ongelmallisinta alkoholilain uudistuksessa on se, että sen myötä yhä useammista paikoista saisi nykyistä vahvempaa olutta sekä limuviinoiksikin kutsuttuja juomasekoituksia.

Hallituksen esityksen mukaan enimmillään 5,5-prosenttiset oluet ja limuviinat voisivat tulla myyntiin kauppoihin, kioskeihin ja huoltoasemille. Järjestöt ovat huolissaan siitä, että alkoholilain uudistus lisäisi näin toteutuessaan alkoholin aiheuttamia haittoja ihmisten terveydelle ja yhteiskunnalle eli Suomelle kokonaisuudessaan.

– Lapset ja nuoret kärsivät eniten alkoholin käytöstä kotioloissa, mihin suuntaan hallituksen esitys ohjaisi kulutusta. Suomessa on noin 70 000 lasta, joiden vanhemmista ainakin toisella on päihteistä johtuvia ongelmia, A-klinikkasäätiö muistuttaa tiedotteessaan.

Ehkäisevän päihdetyön mukaan kaupoissa myytävien juomien alkoholiprosenttirajan nousu 5,5 prosenttiin tarkoittaisi arviolta 150:tä lisäkuolemaa vuodessa.

Mikäli alkoholin väestölle aiheuttamia haittoja haluttaisiin vähentää, tehokkain keino olisi A-klinikkasäätiön mukaan alentaa kaupasta ja kioskeista myytävän alkoholin väkevyyttä enintään 3,5 tilavuusprosenttiin.

A-klinikkasäätiön mukaan tämä pudottaisi kokonaiskulutusta ja vähentäisi alkoholiperäistä sairastavuutta "erittäin merkittävästi".

– Alkoholista aiheutuvia kuolemantapauksia vähennettäisiin noin 350:lla vuodessa, A-klinikkasäätiö toteaa tiedotteessaan.

Written by:

Sirkku Aalto

Ota yhteyttä

Lisää aiheesta

Eipä nuolaista ennen kuin tipahtaa – 4,7-prosenttinen olut voi jatkossakin olla vahvinta mitä kaupasta saaOlutliitto kuplii tyytyväisyyttä – "Tämä voi nostaa Suomen pienpanimot nousuun"