Kysely paljastaa: Täällä on eniten sohvaperunoita Suomessa – ”Motivaatio huhkimiseen puuttuu”

Suurimmaksi esteeksi liikkumiselle uusimaalaiset suomalaisvastaajat nimesivät motivaation puutteen.

Sirpa Repo

Vain joka viides suomalainen liikkuu vähintään puoli tuntia päivittäin, ilmenee ravitsemusalan yritys Herbalife Nordicin teettämästä kyselytutkimuksesta.

Tutkimukseen vastanneista suomalaisista 7 prosenttia ei liikkunut koskaan yli puolta tuntia päivässä. Joka neljäs kertoi liikkuvansa vähintään puolen tunnin ajan kerran viikossa tai harvemmin.

Tutkimuksen mukaan Uudellamaalla asuvista 23 prosenttia liikkui puoli tuntia kerran viikossa tai harvemmin. Eniten liikkuvat suomalaiset löytyvät kyselyn perusteella Itä- ja Pohjois-Suomesta, sillä alueella asuvista jopa 80 prosenttia kertoi liikkuvansa useammin kuin kerran viikossa.

Uusimaalaiset pärjäsivät kuitenkin eteläsuomalaisia paremmin, sillä heidän joukostaan 27 prosenttia ilmoitti liikkuvansa kerran viikossa tai harvemmin.

Suurin syy suomalaisten liikkumattomuuteen oli tutkimuksen perusteella motivaation puute. Sen sijaan liian vähäinen aika ei ollut kovinkaan yleinen perustelu liikkumattomuudelle, sillä vain 14 prosenttia suomalaisvastaajista ilmoitti ajan puutteen liikkumattomuuteensa syyksi.

– Nämä luvut paljastavat, että ihmisillä olisi kyllä aikaa liikkua, mutta motivaatio huhkimiseen puuttuu. Liikkuminen ei ole kaikille prioriteetti. Koska aika tai pelko vammautumisesta eivät ole esteenä ihmisten liikkumiselle, meidän tulisi keskittyä muuttamaan ihmisten ajatusmaailmaa, jos haluamme saada heidät liikkumaan enemmän, Herbalifen Pohjoismaiden aluejohtaja Mia Bergmann toteaa tutkimustiedotteessa.

Motivaation puute oli myös uusimaalaisten vastaajien yleisin peruste liikkumattomuudelle. Toiseksi suurimmaksi syyksi uusimaalaiset nimesivät liikkumisen estävän sairauden tai vamman ja kolmanneksi suurimmaksi syyksi pelon vamman syntymisestä.

Kerran viikossa tai vähemmän urheilevista uusimaalaisista kolmannes totesi, ettei vain ollut kiinnostunut liikkumisesta. Noin joka neljäs vastaaja sanoi, että muut asiat kiilasivat liikuntaa tärkeämmiksi ja 7 prosenttia tunnusti lykkäävänsä liikuntakertoja aina vain myöhemmäksi.

Tutkimuksen toteutti tutkimusyhtiö YouGov tämän vuoden tammikuussa. Tutkimus tehtiin Pohjoismaissa ja vastaajat olivat iältään 18–74-vuotiaita. Yhteensä vastaajia oli Pohjoismaista 4 800. Suomesta tutkimukseen vastasi 1 006 ihmistä. Heistä puolet oli miehiä ja puolet naisia.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää pohjoismaalaisten liikuntaan ja ravitsemukseen liittyviä asenteita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Written by:

Ota yhteyttä