Piilota X Palauta

Olavi Louko pitää tuomiota oikeusmurhana

Paikalliset 26 Kommentoi

Espoon teknisen toimen johtaja Olavi Louko aikoo valittaa Espoon käräjäoikeuden tuomiosta. Oikeus tuomitsi Loukon 40 päiväsakkoon lahjusrikkomuksesta.

– Tuomio tuntuu oikeusmurhalta, sanoo Louko suoraan.

Vaikka Loukon matkoja koskevista syytteitä hylättiin noin puolet, hän ei pidä tuomiota oikeana.

– Vaikka tuomio olisi kuinka pieni, se tuntuu sataprosenttisen väärältä. Itse en koe tehneeni mitään väärää.

Hän hämmästelee kiristynyttä säännösten tulkintaa.

– Aiemmin esimerkiksi Vaasassa kaikki vapautettiin paljon selvemmässä tapauksessa.

Oikeuden tuomio koskee pääosin yritysten maksamia Lapin-matkoja, joihin Louko on osallistunut puolisonsa kanssa. Käräjäoikeuden mukaan puolison osallistuminen matkoille ei sinänsä heikennä luottamusta viranomaistoiminnan tasapuolisuuteen, vaan merkitystä on sillä, kuka on vastannut puolison osallistumisen kustannuksista.

Loukon olisi pitänyt huolehtia, ettei puolisolle kustanneta etuja, jotka heikentävät luottamusta viranomaistoimintaan, katsoo oikeus.

– Olen ollut virkamatkalla, mutta jonkun ulkopuolisen silmin näyttää pahalta, kun on syöty ja juotu ja vaimokin on mukana, Louko puuskahtaa.

Vaikka tekisi mitä, se näyttää aina jonkun silmään pahalta, hän lisää.

Seuraavaan oikeusasteeseen on Loukon mukaan pakko mennä, ”jos oikeus ylempänä toteutuisi”.

– Käräjäoikeus ei selvästikään ymmärrä, miten kaupungin on markkinoitava itseään. Kun Espoota rakennetaan, rakennusliikkeitä tarvitaan välttämättä. Ei voi enää vain istua vanhan ajan virkamiestapaan huoneessa ilman kontakteja minnekään.

Tätä ymmärtämättömyyttä muutamat oppositiopoliitikot sitten käyttävät hyväkseen, Louko tokaisee.

Vuoden vaihteessa Espoon kaupunginjohtajan virasta eläkkeelle jäänyt Marketta Kokkonen otti tyynesti tiedon oikeuden päätöksestä hylätä häntä koskevat syytteet. Loukon matkoja hyväksynyttä Kokkosta syytettiin tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

– Tämä prosessi on kestänyt kolme vuotta ja olen koko pysynyt kannassani. En ole miltään osin syyllistynyt lainvastaisiin toimiin, Kokkonen sanoo.

26 kommenttia Kommentoi
Käyttäjän Klaus Nurmi kuva
Klaus Nurmi

Kommentit

26.5.2011 19:29

Louko jutussa kommentoi, ettei käräjäoikeus ymmärrä sitä, ettei enää voi istua vanhan ajan virkamiestapaan huoneessa ilman kontakteja mihinkään. Eiköhän niitä normaalikontakteja pysty hoitamaan ilman yritysten kustantamia Lapin matkoja, johon vielä sisältynyt vaimonkin kulut. Tämän pitäisi jokaisen virkamiehen ymmärtää, ilman että raastuvanoikeuteen pitää mennä sitä kuulemaan...

26.5.2011 20:06

– Tuomio tuntuu oikeusmurhalta, sanoo Louko suoraan.

Kyllä on herkkänahkainen henkilö johtajaksi, jos pitää sakkotuomiota oikeusmurhana.

– Vaikka tuomio olisi kuinka pieni, se tuntuu sataprosenttisen väärältä. Itse en koe tehneeni mitään väärää.

Hehheh, toi oli vielä parempi.

27.5.2011 08:46

Saadakseen oikeutta, Espoossa pitää olla nainen ja "ruotsinkielinen".

26.5.2011 20:45

"Käräjäoikeus ei selvästikään ymmärrä, miten kaupungin on markkinoitava itseään. Kun Espoota rakennetaan, rakennusliikkeitä tarvitaan välttämättä. Ei voi enää vain istua vanhan ajan virkamiestapaan huoneessa ilman kontakteja minnekään."

Eihän asiakkaan tarvitse markkinoida itseään, vaan myyjien. Ei Espoon tarvitse markkinoida itseään rakennusliikkeille, vaan toisinpäin.
Ongelma on siinä, että rakennusliikkeet ovat liian tehokkaita lobbaamaan Espoon suuntaan:
- Kuninkaankartanon lukion elinkaarisopimus, jota pidettiin kassakaapissa, jotta valtuutetut eivät näkisi sitä.
- Rantametron toteuttaminen tunnelilla. Keilaniemi - Ruoholahti -väli olisi voitu toteuttaa pintaratkaisuna Länsiväylää pitkin. - Toinen puoli Länsiväylästä olisi käytetty metroon ja joukkoliikenteeseen, niin henkilöautoliikenne tällä välillä olisi vähennyt selvästi.

26.5.2011 22:40

Loukon kommenteista päätellen hän taitaa elää aivan eri mailmassa meidän kuolevaisten kanssa.
Ihmettelen tosissani kuinka kauvan tällä herralla luottamusta Espoon päättäjiltä heruu.Vai meinataanko kaverin antaa jatkaa edeleen tehtävissään.

26.5.2011 22:46

Sillä on hyvä supliikki ja osaa hienosti puhua mustan valkoiseksi. Eiköhän se saa jatkaa... :(

27.5.2011 05:53

Länsiväylän tapa uutisoida asia on paljon puhuva...

27.5.2011 07:21

Lobbausta toteaa, ettei asiakkaan tarvitse markkinoida itseään. Asia ei ole ihan noinkaan vaan riippuu markkinatilanteesta. Jos markkinoilla on pulaa myyjistä ja tavarasta niin asiakkaan joka jotakin haluaa, pitää päästä kaupoille. Joissakin tapauksissa jonotetaan ja joissakin tapauksissa yritetään vaikuttaa myyjiin. Louko tarkoittanee juuri tuota vaikuttamista gryndereihin ja kaupan keskusliikkeisiin jotta he eivät veisi suunnitelmiaan naapurikuntiin.

Oma lukunsa on sitten, miten hyväksyttävällä tai laillisella tavalla tuo vaikuttaminen tehdään. Tämän Loukon ja Kokkosen tapauksessa Bymanin jytky on jäämässä tussahdukseksi. Toki jo tuo käräjäoikeuden tuomion takana olevakin on huolestuttavaa ja sellaisesta olisi päästävä eroon. Mutta siinä ei olla kuitenkaan asian ytimessä vaan pidetään populistista älämölöä oireista. Oikea ongelmahan on, että meillä yhteiskuntarakenteet määräytyvät kaupan keskusliikkeiden ja gryndereiden päätöksillä. Siihen ei kuitenkaan saada muutosta virkamiesten lounaita vahtimalla vaan vankalla yhteiskuntapoliittisella ajattelulla. Silloin tosin joutuu haastamaan talousjärjestelmämme perusteita.

27.5.2011 07:49

Valtuutettujen sidonnaisuudet, virkamiehet

…millaiset sidonnaisuudet ovat hyväksyttäviä ja hyvästä, ja millaisia kannattaa välttää. Jokaisella meistä on viiteryhmämme, valtuutetut ovat usein toimineet urheiluseuroissa tai alueen liike-elämässä, ja tämä on aivan normaalia, kunhan päättäjät ymmärtävät jäävätä itsensä oikeassa kohdassa. Sidonnaisuudet voivat kuitenkin muodostaa ongelman esimerkiksi silloin, jos lähes kaikki keskeiset päättäjät ovat kytköksissä tiettyihin toimijoihin.

Sidonnaisuuksien ilmoittaminen esimerkiksi Espoon Kaupngin nettisivuilla mahdollistaa avoimen keskustelun, kun kytkökset olisivat julki ja kaikkien arvioitavina…

27.5.2011 08:24

Ennen muinoin roomassa oli tapana ehdolle asettuessa ilmoitaa sidonnaisuudestaan.
Esimerkiksi näin olen Terius Pullo ja ajan leipureiden etuja.
Aika selkeä pelin avaus ja kenellekään ei jää epäselväksi äänestys tilantessa kenen puolta kyseinen mies edustaa.
Nykyinen meininki perustuu sille että sidonnaisuuksia ei kerrota ja kaikkia koitetaan miellytää.Tämä johtaa väistämättä lehmänkauppoihin ja takinkääntelyyn.
Suoraa puhetta ja sanojensa takana seisomiseen voisi tulla taas muotiin.

27.5.2011 23:18

Kunnanvaltuutetusta pitäisi tietää:
tutkinto, ammatti
työnantaja
asema työnantajan palveluksessa
asema työntekijöitten keskuudessa (esim. luottamusmies)

27.5.2011 10:44

Maximus:

Loukon olisi sitten pitänyt ilmoittaa sidonnaisuudestaan näin: "Olen Louko ja ajan rakennusliikkeiden etua (jotta saan mukavia titteleitä, mm. vuoden rakennusinsinööri jne. ja pääsen reissamaan luxustyyliin ympäri maailmaa muiden kustannuksella.) Veronmaksajilla kyllä riittää rahaa."

27.5.2011 14:58

Loukon luikurimaisesta toiminnasta määrättyyn sakkorangaistukseen tulee lisätä hänen oikeudenkäyntikulut sekä se hyöty, minkä hän on rakennusliikkeiltä saanut. Veronmaksajien rahoja ei näihin saa edes osittain käyttää. Kaupungin luottamusmiesten tulee pohtia hänen erottamistaan epäluotettavana toimijana nykyisistä tehtävissään.

27.5.2011 15:57

Mitä etua espoolaisille on siitä, että rouva Louko on matkoilla mukana? Selvää verorahoilla lusmuilua.
Vai onko Louko niin alipalkattu, ettei kykene itse maksamaan kaupunkimaratoonejaan.
Sietää luottamusmiesten pohtia voiko tämä kokoomuslainen tuomittu edustaa Espoota. Tosin tuomiohan ei ole lainvoimainen ennenkuin kaikki valitusasteet on käyty läpi.

27.5.2011 16:32

Tuomio oli liian kevyt ja Kokkonen pääsin taas kerran kun koira veräjästä.Ja sitten se tärkein Louko on hyllyttettävä hei tehtävistään.

27.5.2011 17:11

Lahjusrikkomuksella tarkoitetaan tekoa, jossa virkamies pyytää itselleen tai toiselle lahjan tai muun oikeudettoman edun, taikka tekee muutoin aloitteen sellaisen edun saamiseksi, taikka, ottaa vastaan tai hyväksyy lahjan tai muun edun taikka hyväksyy sitä koskevan lupauksen tai tarjouksen siten, että menettely on omiaan heikentämään luottamusta viranomaistoiminnan tasapuolisuuteen.

Lahjusrikkomuksesta tuomitaan, ellei kyseistä tekoa ole rangaistava lahjuksen ottamisena tai törkeänä lahjuksen ottamisena, sakkoa tai vankeutta enintään kuusi kuukautta.

Lahjuksen muodossa vastaanotettu lahja tai etu taikka sen arvo tuomitaan menetetyksi valtiolle. Menetys tuomitaan rikoksentekijältä tai siltä, jonka puolesta tai hyväksi rikoksentekijä on toiminut.

30.5.2011 03:42

Kokkonen veti johtopäätökset ja lähti eläkkeelle kun jupakka alkoi. Käräjäoikeus jätti tuomitsematta, koska hän oli katunut ja eronnut oma-aloitteisesti.

Kaikesta Loukon toiminnasta, sekä teoista että selityksistä näkee, että hän ei ole tehtäviensä tasalle eikä siten voi antaa hänen jatkaa vaativassa tehtävässä.

Eikö se jumankauta äijä näe ja tajua tehneensä väärin, kun jo tuomioistuin on sitä mieltä?

30.5.2011 06:40

Toistan tämän vielä:
Saadakseen oikeutta, Espoossa pitää olla nainen ja "ruotsinkielinen".

30.5.2011 09:35

Avoimet kysymykset Teille, Espoon kaupunginjohtaja Mäkelä, -hallituksen puheenjohtaja Äikäs-Idänmaa-Heikkilä sekä muille Loukoa puolustaville:

Ottaisitteko oman puolisonne mukaan seminaarimatkallenne, jonka maksaa joku muu kuin työnantajanne tai te itse?!

Hakeutuisitteko avauspuhujaksi/ alustajaksi tilaisuuksiin ympäri maailmaa, jonka jälkeen viettäisitte loppuajan yhden- ja saman harrastuksenne parissa?!

Onko tosiaan niin, että Espoossa kaupungin johtoryhmä on häikäilettömillä toimillaan ja "lehmänkaupoillaan" kadottanut täydellisesti moraalinsa sekä sotkeutunut sellaiseen lupausten-vyyhtiin, josta ei voi yhtä tuomita tai sitten paljastuu koko "kupletin" juoni ja joutuu useampi "pää pölkylle"?

30.5.2011 09:40

Olisipa jotain näyttöä Espoon kaupungin saamista eduista. Markkinointi on epäonnistunut surkeasti jos ajattelee kuinka monta firmaa on saatu Espooseen viime vuosina. Eipä kovin monta.

Kun ajaa Kehä kolmosta, Espoossa ei sen pohjoispuolella ole yhtään mitään paitsi jotain ikivanhoja ränsistyneitä halleja auroorassa. Sen jälkeen yksi huonekaluhalli. Sitten ei mitään paitsi kun tullaan Vantaan puolelle. Johan on firmaa tienvarret täynnä. Jokainen niistä maksaa roimasti veroja. Vantaalle. Ei Espooseen.

Pitäisikö markkinointi jättää ammattilaisille ja keskittyä tekniseen toimeen. Espoon kaupungin kiinteistöhuollossa luulisi työsarkaa teknisen toimen kavereille riittävän !
Ai niin. Onhan meillä ne rakennusfirmat rakentamassa suurpeltoa. Olisko tähän päästy kevyemmälläkin panostuksella kaupungin puolesta ?

30.5.2011 10:11

Louko on insinööri, joka ei ymmärrä markkinoinnista mitään. Edunvalvonta on hänen leipäpuu: Grynderit, kiinteistösijoittajat ja oma perhe on lähin.

Maratonmarkkinointi? Juosten kustu Kokkosta silmään.

24.4.2012 07:10

Onko tietoa milloin Loukon valitus käsitellään Hovissa ?
http://yle.fi/uutiset/louko_valittaa_lahjustuomiostaan/2626458

24.4.2012 09:02

Hyvinpä teknisen toimen johtaja jaksaa murhasta huolimatta. Orkideastakin kaupungin korkein päättäjä torui itseään.

4.10.2012 06:25

Vieläkään ei Kokoomuksen Loukon lahjustuomiota ole kumottu.

4.10.2012 21:51

Ei sitä kumotakaan. Kokkonen veti johtopäätökset mutta Louko pelaa aikaa ja on eläkkeellä kun viimeinen tuomio tulee. Hovioikeus on siirtänyt käsittelyä, ettei se sotke kunnallisvaaleja. Byman saisi siitä aivan liian hyvän mainoksen. Päätös julkaistaan vasta marraskuussa.

4.10.2012 21:55

Toivottavasti Loukon saa oikeudenmukaisen ja kovennetun tuomion hovista. Tietysti hyvä veli ketju ulottuu myös tuonne eli saapa nähdä.

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.