Länsimetron koeajo keskeytettiin

Metroliikenteessä saattaa esiintyä viiveitä ja epäsäännöllisiä vuorovälejä vielä torstaina 14. syyskuuta iltapäivällä.

Johanna Erjonsalo / arkisto

HKL:n koeajo tulevan metrolinjan osuudella on jouduttu keskeyttämään torstaina 14. syyskuuta.

Metroliikenteessä saattaa esiintyä viiveitä ja epäsäännöllisiä vuorovälejä vielä torstaina iltapäivällä.

Koeajo koko tulevan metrolinjan osuudella jatkuen Ruoholahdesta Tapiolaan ja Matinkylään keskeytettiin sähköjärjestelmän ylikuormittumisesta johtuvien sähkönsyöttöongelmien vuoksi.

Liikenne kantametrossa toimii tällä hetkellä epäsäännöllisin vuorovälein. Teknisten järjestelmien palauttamisen vuoksi liikenne Kampin ja Ruoholahden välillä on keskeytettiin kello 12.45–13.30.

Normaalit vuorovälit Ruoholahdesta Vuosaareen ja Mellunmäkeen saataneen palautettua iltapäivän aikana ennen suurimman matkustajakysynnän aikaa.

– HKL pahoittelee koeajon vuoksi tapahtuneista liikennehäiriöistä matkustajille aiheutuneita viivästyksiä. Päädyimme koeajojen keskeyttämiseen, jotta saisimme iltapäivällä palveltua matkustajia mahdollisimman hyvin, toteaa HKL:n toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski.

Koeajoissa oli jo aamun aikana jonkin verran häiriöitä, jotka näkyivät matkustajille pidentyneinä vuoroväleinä.

Kyse oli pääsääntöisesti useista pienistä ongelmista, jotka peräkkäin sattuessaan kertautuivat ajoajoissa.

Tällaisia olivat muiden muassa havaittu virhe liikenteen käynnistämissuunnitelmassa, pieni tekninen vika ja inhimillisistä syistä johtuva kuljettajan myöhästyminen.

Koeliikenteen keskeyttäminen johtui lopulta kuitenkin sähkönsyöttöjärjestelmän ongelmista länsimetrossa.

– Koeajossa nyt tehdyt havainnot ovat tärkeitä länsimetron liikennöintiin valmistautumisen kannalta. Ilmenneet virheet saadaan korjattua ennen matkustajaliikenteen aloittamista länsimetron osuudella, sanoo Lehmuskoski.

HKL jatkaa häiriöiden syiden selvittämistä yhdessä Länsimetro Oy:n kanssa.

Koeliikenteen kanssa samaan aikaan on testattu matkustajainformaation toimivuutta uusissa laiturinäytöissä.

Aamun häiriöiden aikana laiturinäytöt näyttivät jonkin aikaa vääriä saapumisaikoja metrojunille.

Koeajoja on jo aiemmin vuosina 2016–17 ajettu länsimetron rataosuudella metron asetinlaitteen valmistumiseen liittyen tuhansia tunteja. Myös länsimetron ja Helsingin nykyisen metron alueella yhteisiä koeajoja on aiemmin ajettu yöaikaan.

Nyt koeajoissa siirrytään asteittain kohti normaalia käyttöön tulevien aikataulujen mukaista liikennettä.

Lue myös: Länsimetrokokeilu sekoitti metroliikenteen – "Tullaan analysoimaan tarkasti"

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Written by:

Ota yhteyttä

Lisää aiheesta

Länsimetrokokeilu sekoitti metroliikenteen – "Tullaan analysoimaan tarkasti"HKL-pomo: Länsimetro valmis liikenteeseen lokakuun puolivälissäLänsimetron palo-ovi vaihdetaan Matinkylässä – avajaispäivä yhä avoinLänsimetro pitää kiinni aikataulustaan: Metro liikkuu aikaisintaan syyskuun lopullaViimeisiä viedään: Länsimetron jatkeen 4 tunnelitulppaa puhkaistaan tänään