Kuulostaako hurjalta? Suomalaisessa kodissa on jopa 8 000 turhaa esinettä

Ammattijärjestäjä Ilana Aalto on sisustanut 57,5-neliöisestä kolmiosta mallikodin. Liiat tavarat kiristävät hänen mukaansa pinnaa, ja turhat tavarat aiheuttavat ylimääräisiä kotitöitä.

Petri Lyy

Ammattijärjestäjä, Paikkakaikelle.fi-blogin pitäjä Ilana Aalto on sisustanut kerrostalon 57,5-neliöisen kolmion kuvitteellisen äidin ja 12-vuotiaan tyttären asunnoksi

Suomalaisissa kodeissa voi helposti olla 10 000 esinettä. Aallon malliasuntoon on sijoiteltu 1 000 esinettä, joka vastaa Aallon mukaan "kohtuullista minimiä".

– Täysin realistinen se ei ole, sillä esimerkiksi joulukoristeet puuttuvat, hän mainitsee.

– Lopputulos on kuitenkin se, että kaapeissa on vielä tilaa.

Rakennusyhtiö YIT käyttää Aallon malliasuntoa markkinoinnissaan ja järjestää tutustumiskäyntejä ostoaikeissa oleville.

Kaikista kodin tavaroista on tutkimusten mukaan käytössä 20 prosenttia. Se tarkoittaa, että keskivertokodissa voi olla periaatteessa jopa 8 000 turhaa tavaraa.

Kotityöt vievät kaksi tuntia ja 15 minuuttia päivittäin.

– Ja mitä ne kotityöt ovat, ne ovat tavaroiden siirtelyä, Aalto mainitsee.

– Siirretään astiat tiskikoneesta kaappiin, pyykit narulle ja sitten komeroon, viedään roskat ulos...

Aallon filosofiana on, että mikäli turhat tavarat saadaan pois käsistä, arki muuttuu sujuvammaksi.

Mikäli turhat tavarat saadaan pois käsistä, arki muuttuu sujuvammaksi."

– Liioille tavaroille tarvitaan ylimääräisiä asuntoneliöitä tai lämmitetty varasto. Liiat tavarat kiristävät pinnaa. Kun tavaranpyöritystä saadaan vähennettyä, kaikilla on parempi mieli.

Monet Aallon käyttämät kikat ovat matalan budjetin helppoja ratkaisuja. Esimerkiksi asusteet pysyvät järjestyksessä ja helposti käyttöön otettavina, kun ne laitetaan kaapin hyllyille kestokasseista taitelluissa lokeroissa.

Puserot ja muut isommat vaatekappaleet kannattaa pesun jälkeen ripustaa henkareihin, jolloin ne kuivuttuaan voi siirtää viikkaamatta komeroon roikkumaan.

Aallon sisustuksessa keittiön pöydännurkalla ei ole laskuista ja muusta postista kertyvää pinoa.

– Ammattijärjestäjät käyttävät lokerikkoa. Yhdessä laatikossa lukee Tee, toisessa Lue ja kolmannessa Arkistoi.

Malliasuntoon on sijoiteltu 1 000 esinettä."

– Tee-laatikkoon voi sujauttaa kaikki laskut, riittää kun niitä tutkii kerran viikossa. Lue-laatikossa voi säilyttää vähemmän tärkeät paperit, joille riittää, että ne käy läpi kerran kuukaudessa. Arkistoi-laatikkoon sujautetaan ne paperit, jotka on säilytettävä.

Lokerikko naamioituu kirjahyllyyn ja keittiö pysyy siistinä.

Kun lokerikko alkaa täyttyä, arkistoimiseen Aalto suosittelee riippukansioilla varustettu laatikkoa.

– Reittäminen ja mapittaminen on työlästä ja jää tekemättä.

Lue-laatikon paperit, joita ei arkistoida, voi siirtää siivouskomeroon, jossa on keräyspaperille oma kestokassinsa.

Päivitys 28.9. klo 9.58: Tarkennettu lausetta, jossa kehotetaan kuivaamaan paidat henkareissa.

Katso videolta ammattijärjestäjän vinkit. Lähde: YIT

 

Asumisen trendejä

Nousussa:

Asumisen ja liikkumisen helppous ja vaivattomuus.

Kiinnostus palveluiden käyttöön.

Väestön ikääntyminen, kaupungistuminen ja maahanmuutto, joista ikääntymisellä on suurin vaikutus asumisen markkinaan.

Kerrostaloasuminen kiinnostaa aiempaa enemmän.

Laskussa:

Halu käyttää rahaa asumiseen.

Tilantarve.

Talotyyppiä enemmän rakentamista ohjaa tulevaisuudessa se, mitä ominaisuuksia ihmiset kokevat tärkeiksi asumisessa.

YIT:n kyselytutkimus 2013 ja 2017

Lisää aiheesta

Konmari-siivousoppien fanien odotus päättyy: Supersuositun teoksen suomenkielinen jatko-osa pian julkiMarie Kondon kirja edelleen varauskärjessä – siivousvinkkejä kaipaa reilut 1700 ihmistäKaru ennuste: Asuminen syö lähivuosina yhä isomman osan perheesi tuloista
Written by:

Petri Lyy

Ota yhteyttä