Tänään tv:ssä: Isä teki Eijan elämästä helvetin – kosti 356 000 euron verran vielä haudan takaa

Eija on koko ikänsä kamppailut selvitäkseen narsistisen isänsä varjosta. Kuva Yle Areenasta.

Yle

Yle TV2:ssa tänään esitettävässä Tuhkimotarinoita-ohjelman jaksossa on vuorossa tamperelaisen Eijan, 45, tarina.

Se on piinaava kertomus siitä, kuinka mieleltään järkkynyt isä teki tyttärensä elämästä helvetin.

Eija kasvoi perheessä, jossa narsistinen isä mitätöi ja jopa löi lastaan. Hän erotti Eijan äidistään, kun tyttö oli vasta 10 kuukauden ikäinen.

Eija ei päässyt pois isän vaikutusvallan alta, vaikka aikuistuttuaan muutti pois kotoa ja alkoi elää parisuhteessa.

Löydettyään rinnalleen nykyisen puolisonsa, isä pakotti tyttärensä tekemään valinnan isän ja miehen väliltä.

Kun Eija valitsi kumppaninsa, isän otti käyttöön entistä kovemmat keinot.

Isä muun muassa valehteli verottajalle, että Eija olisi saanut ennakkoperintöä.

Eija teki verottajalle vastineen, mutta joutui lopulta maksamaan puolet verosta. Verottaja ei Eijan mukaan vaatinut isän väitteiden tueksi kuittia, mitä tytär edelleen hämmästelee.

Viimeisen iskun isä sai lyötyä haudan takaa. 

Isän kuoltua nimittäin selvisi, että tämä oli tuhonnut asuntonsa myynnistä saamansa rahat uittamalla ne liisteriin. Isän viimeinen kosto Eijalle oli siis tuhota 356 000 euroa käteistä.

Rahojen osalta tarinassa oli onnellinen käänne, sillä Suomen pankki päätti hyvittää tuhotut setelit kuolinpesälle, kun Eija oli ne kuivannut.

Se on Eijasta laiha lohtu: hän olisi koska tahansa vaihtanut rahat tasapainoiseen perhe-elämään.

Tuhkimotarinoita-sarjan jakso alkaa maanantaina illalla kello 21. Ohjelma on katsottavissa myös Yle Areenasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Written by:

Mikko Välimaa

Ota yhteyttä