Hampurilaisketju avaa 10 uutta ravintolaa Suomessa – tänne ne tulevat

Kuvituskuva.

anton.soinne@media.fi

Hampurilaisketju Burger King avaa 10 uutta ravintolaa Suomessa.

Syyskuussa ovat jo avautuneet ravintolat Lahden Kivistönmäen Neste K -asemalle ja Levi Hotel Span yhteyteen.

28. syyskuuta avautuu ravintola Neste K -asemalle Imatralle, 29. syyskuuta kauppakeskus Stellaan Mikkeliin sekä 30. syyskuuta kauppakeskus Jumboon Vantaalle.

Jumbon ravintola sijoittuu 2. kerroksen ravintolamaailman yhteyteen.

Syksyn aikana avautuu mainittujen lisäksi vielä viisi ravintolaa lisää. Suunnitelmat ovat valmiina Porvoon, Espoon Muuralan, Maskun, Pukaron Paronin ja Joensuun varalle, kertoo Burger Kingin ketjujohtaja Mikko Mollberg.

Uudet ravintolat työllistävät noin 300 työntekijää ja lisäksi jo olemassa oleviin ravintoloihin palkataan yhteensä noin 200 työntekijää syksyn aikana.

Vuoden loppuun mennessä Suomessa on 42 Burger Kingiä.

Lisää aiheesta

Tänne avataan Suomen uusin Burger King – "Kohta rekrytoidaan lähes 500 työntekijää"Burger Kingin uusi konsepti ensimmäisenä EspooseenBurger King avaa jo kolmannen ravintolan Helsinki-Vantaalle – "Menestys ollut hyvä"Burger King avaa ravintolat Isoon Omenaan ja DixiinBurger Kingiltä ja Nesteeltä uusi avaus – nyt hamutaan autoilevia asiakkaita ympäri maanSuomen suurin Shell saa Burger King -ravintolanSuomen pohjoisin Burger King avautuu Lapin hiihtokeskukseen
Written by:

Riikka Jokinen

Ota yhteyttä