Äidin someviesti toi Joannalle 12 kaveria – "Kiitos äiti, että laitoit sen viestin"

Joanna ja Maija ovat uusia kavereita. Maijan äiti vastasi Joannan äidin Facebookissa Espoon Puskaradioon laittamaan kaverinhakuviestiin. Keskiviikkona ensimmäistä kertaa tavanneiden tyttöjen leikit lähtivät luistamaan heti kivasti.

Johanna Erjonsalo

YSTÄVYYS Äiti kertoi tyttönsä tilanteesta Puskaradiossa – ”Aika raastavaa kuunnella, kun tyttö sanoo surkeana, että kukaan ei halua olla mun kanssa.”

Leppävaaralainen äiti avautui maanantaina sosiaalisessa mediassa lapsensa yksinäisyydestä. Tyttö on viime aikoina jäänyt yksin välitunneilla eikä kavereita löytynyt vapaa-ajallakaan.

Tämä on palauttanut uskon ihmisiin.”

– Kuinka vaikeaa voi olla 7-vuotiaalle kavereiden saaminen niinkin isossa kaupunginosassa kuin Leppävaarassa? Tänään tuli selville, että viettää koulussakin välitunnit yksin, viesti kuului.

Viestin laittoiNeea Simonen, joka kertoo Länsiväylälle kokeneensa, että hänen oli toimittava tässä ”raastavassa tilanteessa” heti.

– Joanna on ollut ujo, mutta hän tuntuu kuitenkin rohkaistuneen. Pelkään, että asiassa tulee takapakkia.  Lapsen identiteetti on vasta kehittymässä. Totta kai yksinjääminen vaikuttaa.

Simosen viesti keräsi parissa vuorokaudessa 300 tykkäystä, vajaat 40 kommenttia ja mikä parasta 12 kaveriehdokasta.

Perhe tapasi ensimmäisen uuden kaverin Leppävaaran Angry Birds -puistossa jo heti keskiviikkona.

Tapaamisia on sovittu myös alkavaksi syyslomaviikoksi. Lapsi on innoissaan uusista kaveritarjokkaista ja iloitsee myös poikien äideiltä tulleista viesteistä.

– Ei mua haittaa, kyllä leikin poikienkin kanssa. Kiitos äiti, että laitoit sen viestin, Simonen kertoo lapsensa sanoneen.

Simonen kertoo, että hänen tytöllään oli aikaisemmin koulussa ”paras kaveri”, mutta kuvioihin tuli uusi tyttö ja Simosen tyttö jäikin ”kolmiodraamassa” yksin.

– Pojat näyttävät viihtyvän isommissa ryhmissä, mutta tytöillä on kahden koplat. Aina näyttää tulevan riitaa, jos tyttöjä on kolme, Simonen sanoo.

Jo ryhmäytyneiden ekaluokkalaisten porukoihin tuntui olevan mahdotonta enää päästä eikä leikkikavereita tuntunut löytyvän myöskään pihapiiristä.

– Pihalla ei ole koskaan lapsia, joihin tutustua. Mitä lapset oikein nykyään tekevät?

Simonen on viestittänyt tilanteesta myös Joannan opettajalle.

– Opettaja tietää tilanteesta ja on tiistaina puhunut luokalle, Simonen kertoo.

Puskaradioviesti on poikinut myös kivoja yllätyksiä. Esimerkiksi yksi ennestään tuntematon äiti on kutsunut Simosen tyttärineen halloween-juhliin, ja jotkut tytöt suunnittelevat postitse lähetettävää yllätystä.

– Olen tosi yllättynyt. Tämä on palauttanut uskon ihmisiin.

Joka kymmenes on yksinäinen

Joka kymmenes koululainen kokee olevansa yksinäinen vuodesta toiseen.

Yksinäiset pitävät koulunkäynnistä vähemmän ja joutuvat koulukiusatuiksi muita useammin.

Pojat ovat tyttöjä yleisemmin vailla yhtään läheistä ystävää.

Nuorilla vertaisryhmään kuuluminen on ehkä tärkeämpää kuin missään muussa elämänvaiheessa.

Pitkäaikainen yksinäisyys on riskitekijä nuoren psyykkiselle ja fyysiselle terveydelle.

Yksinäinen lapsi voi ottaa itselleen negatiivisen roolin, eikä enää usko, että saa kavereita myöhemminkään.

Lähde: THL:n kouluterveyskysely
Written by:

Katja Riihola

Ota yhteyttä