1 300 000 uutta maksuhäiriömerkintää – kasautuvat entistäkin voimakkaammin samoille ihmisille

Kuvituskuva.

Sauvo Jylhä / Arkisto

Maksuhäiriömerkinnät kasautuvat entistä selvemmin samoille ihmisille.

Alkuvuoden aikana maksuhäiriömerkintämerkintöjen määrä kasvoi 16 prosenttia edellisvuoteen nähden.

Kuluttajille kertyi tammi–syyskuussa noin 1,3 miljoonaa uutta maksuhäiriömerkintää enemmän kuin viime vuonna, kertoo Suomen Asiakastieto.

Sen sijaan maksuhäiriöisten henkilöiden kokonaismäärän kasvu tasaantui.

Suomen Asiakastieto rekisterissä on nyt 374 200 maksuhäiriömerkinnän saanutta ihmistä, mikä on lähes tarkalleen sama määrä kuin vuosi sitten.

– Luotonhakijoiden maksukyky varmistetaan entistä tarkemmin, mikä osaltaan on ainakin hidastanut maksuhäiriöisten henkilöiden määrän kasvua. Monet luotonmyöntäjät käyttävät jo päätösten osana ns. positiivista tietoa, joka varoittaa kasvaneesta riskistä jo ennen varsinaisia maksuhäiriömerkintöjä, kommentoi liiketoimintajohtaja Jouni Muhonen tiedotteessa.

Positiivista on on, että nuorten maksuhäiriöisten määrä pienentynyt vuodessa hieman.

– Osa myönteisestä kehityksestä johtuu varmasti yritysten tarkentuneista luotonmyöntökriteereistä ja paremmin hyödynnetystä datasta. Vaikutusta on varmasti myös sillä asenteisiin ja talousosaamisen kehittämiseen tähtäävällä opetus- ja vaikuttamistyöllä, jota moni taho Suomessa tekee.

18 vuotta täyttäneistä suomalaisista 8 prosentilla on maksuhäiriömerkintöjä. Alueelliset erot ovat yllättävän suuria.

Suhteellisesti eniten maksuhäiriöisiä henkilöitä on tällä hetkellä Päijät-Hämeessä (9,3 prosenttia), seuraavaksi eniten Uudellamaalla (8,8 prosenttia) ja Lapissa (8,5 prosenttia).

Ahvenanmaalla (4,7 prosenttia) ja Pohjanmaalla (5,8 prosenttia) maksuhäiriöisten henkilöiden osuus on pienin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Written by:

Ota yhteyttä