Jättikuhia, isoja ahvenia, siikaa, muikkua... – Uudenmaan suurin järvi on huikea kalastusparatiisi

Kalastusmestari ja rekisteröitynyt kaupallinen kalastaja Pekka Ilmarinen harmittelee syksyisen verkkokalastuksen hiipumista Isoselällä. -Tänä syksynä muikkuakin on tullut yllättävän hyvin. Tiistaina yli 30 kiloa.

Teemu Vestovuo

VAPAA-AIKA  Kalastusmestari Pekka Ilmarista painaa silti huoli kalastajakadosta.

Kalastusmestari Pekka Ilmarista ei tarvitse houkutella sanomaan ”muikku”. Ilme kertoo, että Lohjanjärven Isoselkä on suonut antejaan.

– Pienen suvantovaiheen jälkeen Lohjanjärvessä on tänä syksynä ollut todella hyvin myös muikkua. Tiistaina muikkua tuli neljällä verkolla reilut 30 kiloa. Ei se toki ennätys ole, sillä kun kanta edellisen kerran oli parhaimmillaan vuosina 2004–2005, muikkua saattoi tulla 50 kiloa päivässä.

Lohjanjärvi on tällä hetkellä kalastusparatiisi.

– En muista, että järvessä olisi ollut koskaan näin hyvin isoja kuhia, ja siikaistutukset ovat viime vuosina onnistuneet niin, että 55-millisillä verkoilla saa hyvänkokoista, syömäkokoista siikaa 700 grammasta vähän yli kilon painoiseen. Ja ahven on todella isokokoista.

Ahvenen suureen kokoon ja nopeaan kasvuun Ilmarinen uskoo vaikuttaneen takavuosien täplärapuistutusten.

– Ahven on pohjaravinnon käyttäjä ja syö ravinnokseen rapuja. Kuorenvaihdon jälkeen pehmeät ravut ovat helppoa saalista ahvenille.

Lohjanjärven velvoitetarkkailun koekalastuksissa kesällä Ilmarinen itse sai yhdessä Länsi-Uudenmaan vesi- ja ympäristön kenttämestari Jorma Valjuksen kanssa Hevossaaren rannasta 1,134-kiloisen körmyniskan.

– Kuhakantaan taas lienee vaikuttanut myös, että tänne istutettiin 1980- ja 1990-luvuilla matalissa vesissä talvehtimaan tottunutta Vanajaveden kuhaa.

Muikku katosi Lohjanjärvestä 1980-luvun puolivälissä ja 15 vuoteen sitä ei tullut juuri lainkaan. Kanta elpyi 2 000-luvun alussa, mutta aivan viime vuosina muikkua on ollut taas vaihtelevasti.

– Tämä syksy on ollut hieno yllätys. Saaliiksi on ollut 80–100-grammaista muikkua, jota on pyydetty 22–24-millisillä verkoilla.

Asiasta kertoi ensin Länsi-uusimaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lohjanjärvi

Lohjanjärvi on Uudenmaan suurin järvi ja tunnettu kuhavesi.

Lohjanjärvessä on harvinaisen monipuolinen kalakanta, yli 30 eri kalalajia. Yleisimmät saaliskalat ovat kuha, hauki ja ahven.

Haukea pyydetään heitto- tai vetouistimella, kuhaa vetouistimella tai jigillä ja ahventa jigillä tai ongella. Järvellä järjestetään paljon kalastuskilpailuja.

Lohjanjärveltä saatu suurin kuha vuonna 2010 on yli 12-kiloinen peto. Ennätyskala saatiin epätavallisella pyyntitavalla, veneellä törmäten.

Written by:

Jukka Nurmilaakso

Ota yhteyttä