Hävikkiomenoista syntyi erikoinen hipsteriherkku – Ei kompostiin, vaan laatusiideriksi

Talkoosiideri on ylijäämäomenista valmistettu uutuusjuoma.

LWT

Laitilan Wirvoitusjuomatehdas tuo markkinoille hävikkiomenoista valmistetun siiderin. Omenat kerättiin tehtaan pihalla järjestetyssä tapahtumassa ja niistä valmistettua siideriä syntyi pieni 1 000 litran erä.

Uutuusiideri on valmistettu paikallisten asukkaiden pihoilta kerätyistä ylijäämäomenoista. Talkoosiiderin avulla Laitilan ja sen lähialueiden hävikkiomenan määrää saatiin pienennettyä merkittävästi ja samalla paikalliset kotipuutarhurit saivat hyvän mielen lisäksi osoitteen hävikkiomenoilleen.

Juomatehdas järjesti syyskuussa tehtaansa pihalla omenankeräystapahtuman, jonne kuka tahansa sai tuoda ylijäämäomenansa, jotka tehdas puolestaan lupasi käyttää siiderinvalmistuksessaan. 
Jokaiselle satonsa lahjoittaneelle myönnettiin diplomi sekä varta vasten omenantuojia varten räätälöity rintamerkki.

Omenaa saatiin lopulta kerättyä yhteensä yli tuhat kiloa ja valmista mehua tuosta määrästä syntyi noin 600 litraa. Itse siideriä valmistui lopulta vain hieman yli 1 000 litran erä.

Omenantuojia tehdas halusi muistaa myös jälkikäteen ja tämä päätettiin tehdä lisäämällä jokaisen halukkaan omenantuojan nimi tuotteen takaetikettiin. 

Pienen tuotantoeräkoon vuoksi siideriä on saatavilla juomatehtaan oman tehtaanmyymälän lisäksi vain Laitilassa ja sen lähialueilla.

Written by:

Jari Pietiläinen

Ota yhteyttä