PS-skuupistaan palkittu Lauri Nurmi ja Antti Rinne Helsingissä – SDP-johtaja lupaa uutta tietoa

Lauri Nurmi palkittiin Suomen Kuvalehden journalistipalkinnolla.

Anton Soinne

Lännen Median ja Aamulehden politiikan toimittajalle Lauri Nurmelle myönnettiin torstaina Suomen Kuvalehden journalistipalkinto.

Palkintoraadin mukaan Nurmi teki vuoden kovimman skuupin. Se julkaistiin lauantaina 3. kesäkuuta 2017 otsikolla: ”Hallituksessa suunnitelma Halla-ahon voiton varalle: soinilaiset muodostaisivat oman eduskuntaryhmän”.

Nurmi kertoi useisiin hallituslähteisiin perustuneessa Lännen Median lehtien jutussaan, että perussuomalaisista loikkaisi noin 20 kansanedustajan ryhmä, jonka turvin Juha Sipilän hallitus voisi jatkaa ja Jussi Halla-ahon johtamat perussuomalaiset siirtyisivät oppositioon, koska muut puolueet eivät suostuisi olemaan samassa hallituksessa heidän kanssaan.

Nurmen kirja Perussuomalaisten hajoamisen historia julkaistiin lokakuussa. 

Nurmi on aiemmin työskennellyt Keski-Uusimaassa. 

Tänään perjantaina Nurmi keskustelee SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen kanssa Akateemisen kirjakaupan kohtaamispaikalla (Keskuskatu 1, Helsinki) kirjansa Perussuomalaisten hajoamisen historia pohjalta. Tilaisuus alkaa kello 17.

Antti Rinteen johtama SDP ja Timo Soinin perussuomalaiset kävivät 2010-luvulla kilpailua samoista äänestäjistä. 

Rinne kertoo yleisölle SDP:n ja perussuomalaisten välisestä kilpailusta, jossa syksyllä 2015 toisen kannatus ampui ylöspäin ja toisen syöksyi alaspäin. Soini paljastaa kirjassa, että hän olisi halunnut SDP:n Sipilän hallitukseen, ei kokoomusta.  

Rinne on luvannut kertoa kohtaamispaikalla uutta tietoa myös tästä. Hän on yksi Nurmen kirjassa haastatelluista Suomen ykköspoliitikoista – edellisen hallituksen valtiovarainministeri ja nyt suurimman oppositiopuolueen puheenjohtaja. Kesäkuussa 2017 perussuomalaiset hajosi, kun 20 kansanedustajaa loikkasi puolueesta ja jatkoi hallituksessa.

SDP:n puheenjohtaja Rinne esittää keskustelutilaisuudessa arvionsa perussuomalaisten hajoamiseen johtaneista syistä ja siitä, oliko kesäkuussa toteutettua operaatiota suunniteltu etukäteen ja oliko muiden hallituspuolueiden johto mukana.

Lue myös: Uutuuskirjan väite: Pääministeri Juha Sipilä tiesi PS:n hajottamisesta – ei puhunut totta eduskunnalle

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Written by:

Anne Koski

Ota yhteyttä

Lisää aiheesta

Uutuuskirjan väite: Pääministeri Juha Sipilä tiesi PS:n hajottamisesta – ei puhunut totta eduskunnallePääministeri Sipilä reagoi kohuväitteeseen – "Insinöörin mielikuvitus ei riittänyt"