Inkivääri on raikas, makea ja tuju apu flunssakauteen – katso reseptit lohelle, dipille, keitolle ja mehulle

Inkivääri on tutkitusti tehokas tulehduksen lievittäjä. Perinteisesti sitä on käytetty apuna pahoinvointiin. Inkiväärin sanotaan soveltuvan myös kylmien jalkojen lämmittämiseen ja aineenvaihdunnan tehostamisen.

Tiina Kovanen-Bergman

Inkiväärillä ja japanilaisella teriyaki-kastikkeella maustettu uunilohi on erittäin helppotekoinen herkkuruoka, joka sopii niin arkeen kuin juhlaan.

Tiina Kovanen-Bergman

Mausteet pääsevät muhimaan kunnolla ja kala ei kuivahda, kun uunilohen paistaa paketissa.

Tiina Kovanen-Bergman

Inkivääri, valkosipuli, chili, sitruuna ja hunaja sopivat makunsa puolesta mainiosti yhteen.

Tiina Kovanen-Bergman

Kultainen keitto sisältää inkiväärin lisäksi monia muita flunssan oireita helpottavia raaka-aineita.

Tiina Kovanen-Bergman

Inkivääri-porkkanadippi on kokeilemisen arvoinen muotiherkku maailmalta.

Tiina Kovanen-Bergman

Inkiväärijuoma kirpakka apu tukkoisuuteen tai piristävä aamunaloitus.

Tiina Kovanen-Bergman

RUOKA Inkivääri on monikäyttöinen raaka-aine, joten turha sitä on raakana rouskutella.

Inkivääriä, chiliä, hunajaa, valkosipulia ja sitruunaa. Siinä viisi raaka-ainetta, joiden nimeen vannoo moni flunssapotilas ja pöpöjä vastaan taisteleva.

Terveysvaikutusten ohella niiden etu on siinä, että kaikki viisi mainittua raaka-ainetta sopivat makunsa puolesta mainiosti yhteen.

Inkivääri on joukossa altavastaajan asemassa, koska se on edelleen suomalaisille suhteellisen vieras raaka-aine arkikäytössä.

Inkivääriä osataan syödä sushin kanssa, mutta kuinka moni sairasvuoteella kärvistelevä nuhanenä päätyykään rouskimaan mukulaa raakana, kun ei oikein muutakaan keksi.

Flunssakauden kunniaksi esittelemme neljä erittäin helppotekoista reseptiä, joissa raikas, makea ja hieman tuliseksikin mielletty inkivääri pääsee upeasti edukseen. Jokainen ohje toimii omillaan, mutta niistä voi koota myös inkivääriaiheisen teema-aterian. Inkivääri on yllättävän monikäyttöinen raaka-aine, kun sen vain ottaa rohkeasti käyttöön.

Kultainen keitto on sosekeitto, jossa jo pelkkä väri on omiaan nostamaan tunnelmia kaamoksessa.

Keitossa inkivääri, chili, hunaja, valkosipuli ja chili saavat vielä seurakseen muotimausteen kurkuman, jonka terveysvaikutusten nimeen vannoo yhä useampi.

Inkiväärilohi puolestaan on takuulla suussa sulava herkku ainakin kalasta ja aasialaisesta makumaailmasta pitäville. Teriyaki-kastikkeen voi hyvin ostaa valmiina, jolloin ruoka valmistuu todella pienellä vaivalla.

Lohen lisukkeeksi sopii mainiosti maailmalla muoti-ilmiöksi noussut porkkana-inkivääridippi, jota on helppo tuunata mielensä mukaan, kuten moni tekee. Kasvisdippien suosio ylipäätään näyttäisi kasvavan edelleen, eikä syyttä, joten jos ne ovat vielä outoja tuttavuuksia, kannattaa tutustuminen aloittaa tästä ohjeesta.

Inkiväärijuoma on klassikko ja potentiaalinen nuhanenän pelastus. Kirpakka juoma avaa hengitysteitä ja maistuu niin kuumana kuin kylmänäkin.

Juoma on myös piristävä aloitus päivälle: lasillinen inkivääri-sitruunajuomaa saa varmasti unenrippeet karisemaan silmäkulmista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Inkivääristä käytetään mausteeksi kasvin maavartta, joko tuoreena tai kuivattuna jauheena. Jauhe on väkevä ja vaaleankeltainen mauste.

Kuiva ja tuore inkivääri maistuvat erilaiselta. Siksi, jos reseptissä on mainittu toinen, sitä ei pidä korvata toisella.

Kasvupaikoillaan tropiikissa inkivääriä käytetään tuoreena tai hillottuna, mutta Euroopassa useammin kuivattuna ja jauhettuna.

Englannissa ja Saksassa inkivääriä käytetään yleisesti kurpitsasäilykkeiden ja leivonnaisten, sekä juomien, joista tunnetuin on ginger ale, maustamiseen.

Skandinaviassa inkivääri mielletään joulumausteeksi ja sitä käytetään lähinnä piparkakkuihin ja glögiin. Poikkeuksena ruotsalainen klassikkojäätelöannos Aurorakällarens glass, joka sisältää punssikastiketta ja hillottua inkivääriä.

Japanissa syödään mietoon mausteliemeen säilöttyjä inkiväärilastuja (kutsutaan nimellä gari) mm. sushin lisukkeena.

Kiinassa sokeriin säilötty tai tuore inkivääri on yleinen raaka-aine, ja intialainen ja thai-keittiö käyttävät paljon inkivääriä maustesekoituksissaan.

Written by:

Crista Lassfolk-Feodoroff

Ota yhteyttä