Ex-uutisankkurin kirjoitus naisesta kassajonossa raivostuttaa – ”Varmaankin hän oli viettänyt pitkät tovit ihaillen pakaroitaan”

MTV:n uutisankkurin paikalta eläkkeelle jääneen toimittaja Pirkko Arstilan ET-lehdessä julkaistu kolumni on saanut sosiaalisen median kommentoimaan kirjoitusta kärkkäästi.

Arstila kirjoittaa kolumnissaan nuorten naisten pukeutumisesta muun muassa näin: "En ole aiemmin nähnyt pöksyjä, joiden takapuoli on niin tiukka, että anatomia paljastuu. Kummut, kumpareet ja salainen sola. Tytön ruumiinrakenne oli suomalais-ugrilainen eli lyhyet jalat, pullea takamus, runsas povi – muutaman vuoden kuluttua luvassa olisi paino-ongelmia. Hiukset pitkät ja latvoista hapsuuntuneet. Silmät kuin mascarakraatterit."

Arstila kirjoittaa ihmettelevänsä, miksi nuori nainen haluaa pukeutua niin rumasti, "kuin julistaisi koko maailmalle, että en välitä – ottakaa tai jättäkää".

"Vaikka varmaankin hän oli viettänyt pitkät tovit ihaillen käsipeilistä muhkeita pakaroitaan ja etupuolen polvipusseja, koska ne ovat nyt trendikkäitä", Arstila jatkaa.

Sosiaalisessa mediassa Arstilan kirjoitusta kummastelevia viestejä alkoi ilmestyä nopeasti. 

Kirjoituksessa Arstila antaa vielä "tytölle" paitsi hiustenleikkuu- myös pukeutumisvinkkejä: "Koska sääret ovat arvattavasti tukevat, helman pitäisi olla sopivan pitkä, mutta nilkat saisivat näkyä."

ET-lehden Facebook-sivulla lehden päätoimittaja Riitta Korhonen kommentoi Arstilan kolumnia mielipidekirjoitukseksi: "Lehti ei halua suitsia kolumnistinsa mielipiteitä. Maailmaan mahtuu monenlaisia ajatuksia."

Moni sivulla kommentoivista kuitenkin tuomitsee lehden valinnan julkaista kirjoitus. Osa kirjoittajista taas puolustaa Arstilaa.

 

Written by:

Ota yhteyttä