Kolumni: Seuraavaksi tarvitaan Tuntematon Urheilija – "Elämässä on muutakin tärkeää kuin toisen nujertaminen"

Seuraavan suuren suomalaiselokuvan aihe voisi olla Lasse Viren, ehdottaa toimittaja Kari Sallinen.

Marko Enberg / arkisto

Reilu viikko sitten katsoin elokuvateatterissa Uuden Tuntemattoman Sotilaan. Autolle kulkiessamme nieleskelin palaa kurkussani, hieman täristen ja silmät kostuneina. Päästyämme pois ihmisten joukosta, puolisoni purskahti itkuun.

Oli elokuva sitten totuudenmukainen tai ei, oli tunnevaikutus juuri se mitä siitä aiheesta pitääkin.

Joku sotaveteraani totesi lehtijutussa, että elokuvan seitsemän miljoonaa olisi pitänyt käyttää johonkin uuteen aiheeseen.

Voisihan seuraavaksi olla vuorossa vaikka Uusi Tuntematon Urheilija. Hyviä urheiluelokuvia ei ole ainakaan liikaa tehty.

Nyrkkeilijä Olli Mäen MM-ottelun tarina, Hymyileva mies, antoi sekin valkokankaalta hienon tunnelatauksen, vaikka turpiin siinäkin ottelussa tuli. Elämässä on muutakin tärkeää kuin jonkun toisen nujertaminen. Elokuvasta jäi mukavanhaikeanonnellinen olo.

 Ajatelkaapa elokuvaa Lassesta, joka juoksee 1972 olympialaisissa 10 000 metriä. Takautumissa palataan niihin jännityksen hetkiin, joita oli pikkupoikana ensimmäisissä kisoissa ja onnen tunteeseen ensimmäisten palkintojen jälkeen sekä vanhempien ylpeään ilmeeseen.

Nykivä vauhdinpito jatkuu radalla, mutta Lasse muistelee miltä tuntui olla iso poika ja juosta oman valmentajan ohjelman mukaista ensimmäistä lenkkiä. Kun ahdistaa, hakee alitajunta muistojen voimaa kidutuksenomaisista vetoharjoituksista maantiellä: joka toinen sähkötolpan väli täysillä ja joka toinen hölkäten – kilometritolkulla.

Sitten tapahtuu jotain kamalaa. Lasse makaa kameran lähikuvassa maassa, hikinen poski ja paidan rinnus radan pinnassa. Muut juoksevat, kansa kohisee. Sydämen jyske on voimakasta. Kohtalokas musiikki säestää vienosti. 

Takautumissa palataan talviseen lenkkiin illan pimeässä vesisateessa. Alla on jo aamupäivän 35 kilometriä, nyt menossa 15. Jäinen tien pinta kiiltää liukkauttaan. Lasse jalka lipeää ja hän kaatuu matkalla kaksi kertaa. Kun kolmas kerta tulee, Lasse jää hetkeksi makaamaan märälle tielle ja itkeä tirauttaa.

Tämä on niin nähty, on Lassen ajatuksissa radan pinnassa. Tätä on treenattu. 

Ikuisuudelta tuntuvan hetken jälkeen suomalainen urheilija nousee ylös, ottaa muut kiinni ja siirtyy kärkeen. 

600 metrin toiset tappavan loppukirin päätteeksi Lasse nostaa kädet ylös ja voittaa ensimmäisen suomalaisen juoksun olympiakullan 36 vuoden tauon jälkeen maailmanennätysajalla.

Ja kaikki liikuttuvat onnesta.   

 

Kirjoittaja Kari Sallinen on urheilutoimittaja Etelä-Suomen Mediassa ja entinen huippu-urheilija

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Written by:

Kari Sallinen

Ota yhteyttä

Lisää aiheesta

Miksi uusi Tuntematon ärsytti veteraaneja? – Nyt puhuvat Kuhmon käynyt Veikko, 97, ja Kannaksen kokenut Veikko, 95 Veteraaneilta täystyrmäys Tuntemattomalle – ESS: "Ihan humpuukia, ei talvi- ja jatkosodassa tuollaista ollut"Uusi Tuntematon nosti kyyneleet silmiin – "Paras näkemäni suomalainen elokuva"Kirjailija pamauttaa: "Tuntematon sotilas pilaa Suomen puolustuksen"