Kirjakuusikko kilpailee lasten ja nuorten Finlandia -palkinnosta – "Kauniita, riemukkaita kertomuksia"

Mauri Kunnaksen Koiramäen Suomen historia on yksi lasten ja nuorten Finlandia-palkintoa tavoittelevista teoksista.

Otava

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden tämänvuotisesta Finlandia-palkinnosta kilpailee kaikkiaan kuusi kirjaa. Ehdokkaat julkistettiin keskiviikkona.

Teokset käsittelevät lasten ja nuorten elämää monitahoisesti, sillä kirjojen aihepiireinä ovat muun muassa erilaisuus, turvallinen lapsuus, historia ja koulumaailma.

Kolmihenkiseen esivalintaraatiin kuuluivat kirjastovirkailija Keth Strömdahl, graafinen suunnittelija Ilona Ilottu ja kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja Tommi Laitio.

Muusikko Anna Puun valitsema voittaja julkistetaan 29. marraskuuta. Samana päivänä selviävät myös kauno- ja tietokirjallisuuden Finlandia-voittajat. Palkinnot ovat arvoltaan 30 000 euroa.

Lukijat voivat äänestää omaa suosikkiaan perjantaista lähtien Suomen Kirjasäätiön sivuilla.

Kuvakirjaehdokkaat ja raadin perustelut:

Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia (Otava)

”Huolella ja innostavasti toteutettu muistutus, ettei Suomi alkanut 100 vuotta sitten. Tarjoaa luettavaa moneksi kerraksi kaikenikäisille. Ilon ja löytöretkeilyn kautta tapahtuvaa kansanvalistusta parhaimmillaan. Historiallinen tarkkuus on merkillepantavaa. Koirahahmot sitovat suomalaisten sukutarinat osaksi yhteistä historiaamme, joka ulottuu satojen vuosien päähän.”

Sanna Mander: Avain hukassa (S&S / Schildts & Söderströms)

”Riemastuttava löytöretki kerrostaloon ja sen eriskummallisten asukkaiden elämään. Puheenvuoro moniarvoisuuden puolesta ilman normittamista tai valistavaa sävyä. Kuvan ja tekstin yhteispeli on rakennettu taiturillisesti sekä suomeksi että ruotsiksi. Aukeamat herkullisine visuaalisine yksityiskohtineen tuottavat kokonaiselämyksen, jossa kaikki palaset ovat kohdallaan, kirjan ulkomuotoa myöten.”

Ninka Reittu: Sinä olet superrakas (Otava)

”Kaunis, pieni muistutus rakkauden ja turvan sanoittamisen tärkeydestä. Se ken rakastaa, rakastaa myös tätä kirjaa. Tekee tärkeän eron ehdottoman rakkauden ja kaikkien tekojen hyväksymisen välillä. Humoristisella kuvituksella vältetään liiallinen siirappisuus. Kuvitus on sympaattista ja rouheaa, maalauksellista ja skissailevaa.”

Lasten- ja nuortenromaanit ja raadin perustelut:

Riikka Ala-Harja: Kahden maan Ebba (Otava)

”Optimistinen, hauska ja koskettava lapsen puheenvuoro elämästä kahden kodin ja maan välissä. Kirjoittaja antaa lapselle äänen asioissa, joista voi olla usein vaikea puhua vanhempien kanssa. Teos muistuttaa, että lapsi ei ole aikuisten projekti, vaan oma yksilö, jolla on oma ääni ja tahto.”

Jukka Behm: Pehmolelutyttö (WSOY)

”Tärkeä mutta järkyttävä kuvaus tyttöjen kohtaamasta ahdistelusta ja häirinnästä. Kirja kuvaa osuvasti, millaisena aikuisten maailma näyttäytyy nuorten silmin. Teos muistuttaa, kuinka viattomasti nuori voi ajautua hyväksikäytön uhriksi ja miten vaikeaa vanhempien on ymmärtää teini-ikäisten mediamaailmaa. Kirjoittaja asettuu päähenkilön puolelle ja puolustaa tyttöjen oikeutta seksuaalisuuteen.”

Kaj Korkea-aho ja Ted Forsström, kuvitus Pentti Otsamo: Zoo! Viraalit nerot (Förlaget / Otava)

”Hormonien kyllästämä, hyvällä tavalla nyrjähtänyt kuvaus teini-ikäisten maailmasta. Tavoittaa osuvasti yläasteen kähinän ja draaman sekä nuorten pohjattoman halun kuulua porukkaan. Takuuvarmat naurut kaikenikäisille lukijoille. Taitavasti toteutettu viestintätyylien smörgåsbord joka näkyy sekä tekstissä että kuvituksessa.”

Viime vuonna lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon voitti Juuli Niemen kirjoittama nuortenkirja Et kävele yksin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Written by:

Jari Pietiläinen

Ota yhteyttä