Salaperäistä – Bottakselle on luvassa jotain ”uutta ja mielenkiintoista”

Valtteri Bottas.

MTV:n uutisvideo

Mercedes vahvistaa kokeilevansa Lewis Hamiltonin ja Valtteri Bottaksen autoissa jotain ”uutta ja mielenkiintoista” tämän kauden kahdessa viimeisessä osakilpailussa Brasiliassa ja Abu Dhabissa.

Henkilökohtaisen ja valmistajien maailmanmestaruudet jo varmistanut Mercedes ei luonnollisestikaan avaa tilannetta sen yksityiskohtaisemmin, vaan toteaa kokeilevansa aiempaa hieman rohkeammin uusia konsepteja kautta 2018 silmällä pitäen.

Mersu-pomo Toto Wolff tosin toppuuttelee tilannetta Motorsport.comille. Kisat ovat kisoja ja testit ovat testejä.

– On ehkä houkuttelevaa ajatella, että paineet ovat poissa kauden kahdesta viimeisestä kisasta mestaruuksien varmistuttua. Se ei voisi kuitenkaan olla kauempana totuudesta.

– Me katsomme tiimin sisällä näitä kahta viimeistä kisaviikonloppua kuin ne olisivat kauden 2018 kaksi ensimmäistä kisaa. Lähdemme päättäväisesti voittamaan ja hakemaan sitä kautta positiivista momentumia talveen, Wolff muotoilee.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Written by:

Sport Content

Ota yhteyttä