"Kerrankin länsimetro yllätti iloisesti" –– Metroinfo houkutteli paikalle kymmeniä uteliaita espoolaisia

Ismo Karpoff istui tiedotustilaisuudessa mediaväen piirittämänä. Tieto metroliikenteen käynnistymisestä oli hänelle odotettu ja iloinen uutinen.

Päivi Tuovinen

Veikko Asikaiselle ja Virpi Viljaselle tieto metroliikenteen alkamisesta oli iloinen yllätys.

Päivi Tuovinen

HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemen perjantain tiedotustilaisuudessa julkistama tieto länsimetron matkustajaliikenteen alkamisesta yllätti paikan päälle tulleen Virpi Viljasen.

– Tänne tullessani en uskonut, että tällainen uutinen kerrotaan. Kerrankin länsimetro yllätti myönteisesti, Matinkylässä asuva Viljanen iloitsi.

Itse hän arvioi käyttävänsä lauantaina 18. marraskuuta liikennöinnin aloittavaa metroa 3–4 kertaa kuukaudessa käydessään Helsingissä.

– Kyllä tätä tietoa on odotettu, huoahti puolestaan yhdeksän vuotta Matinkylässä asunut Ismo Karpoff.

Hän kertoo useimpien tuttaviensa asuvan Helsingissä.

– Vierailut Helsinkiin tulevat varmaan lisääntymään, Karpoff aprikoi.

Kymmenien toimittajien ja tiedonjanoisten kaupunkilaisten joukossa Matinkylän palvelutorilla seissyt Veikko Asikainen

piti liikennöinnin aloitustietoa "tietysti hyvänä uutisena."

– Mutta jos olisi ollut aprillipäivä, en kyllä tänne tiedotustilaisuuteen olisi tullut. Mutta kai tämä nyt on ihan totta.

Itse hän kuitenkin arvioi käyttävänsä tulevaa oranssijunaa harvakseltaan.

 

Written by:

Seppo Korkman

Ota yhteyttä