Poliisi epäilee: Raivoava kuljettaja kävi käsiksi jalankulkijaan – "Yritti ajaa päälle, löi vatsaan"

Kuvituskuva.

Johanna Erjonsalo / Arkisto

Raivoavasta mieskuljettajasta on tehty kaksi erillistä rikosilmoitusta. Tapaukset sattuivat Helsingin poliisin mukaan keskiviikkona ja torstaina.

Ensimmäinen tapaus sattui keskiviikkona. Mies oli jäänyt kello 16.30 jälkeen pois bussista Kontulassa ja lähtenyt ylittämään suojatietä. Kun mies oli suojatien puolivälissä, häntä lähestyi auto, joka ei näyttänyt pysähtyvän. Lopulta henkilöauto pysähtyi suojatien päälle ja osui miehen mukaan hänen jalkaansa.

Autosta nousi kuljettaja, joka alkoi huutaa ja haastaa riitaa jalankulkijan kanssa. Tilanteella oli poliisin mukaan useita todistajia, jotka myös hälyttivät apua.

Kun poliisi saapui paikalle, mieskuljettaja oli käynyt käsiksi jalankulkijaan, jolle ei tullut tilanteessa vammoja.

Vuonna 1963 syntynyttä miestä epäillään pahoinpitelystä, lievästä pahoinpitelystä, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja laittomasta uhkauksesta.

Toisessa tapauksessa henkilö soitti torstaina iltapäivällä kolmen aikaan hätäkeskukseen ja kertoi, että hänen päälleen yritti ajaa Herttoniemessä sijaitsevalla pysäköintialueella mies. Tämän jälkeen mies oli noussut autosta ja lyönyt häntä vatsaan.

Poliisi mukaan kyseessä oli sama mies kuin edellisessä tapauksessa. Myös auto oli sama.

Mies otettiin kiinni pahoinpitelystä epäiltynä ja vietiin Pasilan poliisivankilaan.

Juttua muokattu klo 20.20: Otsikkoon lisätty tieto "poliisi epäilee" ja täsmennetty, että kuljettajan epäilleen käyneen käsiksi yhteen jalankulkijaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Written by:

Marika Lumme

Ota yhteyttä