Kommentit
Tärkeä asia!
Kaiken tämän päälle edelleen huono talouden tila valtiolla.
Maan asioista päättävillä on suuri vastuu pitkälle tulevaisuuteen
maamme asioissa, toteutuuko se vastuu kovinkaan usein.
Naapurimaat ei tue Kreikkaa ollenkaan, me kuitenkin takaamme kreikan lainoja ja
joita he eivät edes pysty kai maksamaan eli me ne maksamme.
Vaikka summa nyt ihan tähtitieteellinen ole niin pahinta on se että
jos sillä ole edes mitään merkitystä Kreikalle, homma ei tule silläkään
vielä kuntoon.
Toiseksi vääränlainen maan asioiden hoitaminen on saanut aikaan sen
että valtio velkaantuu nyt 24 miljoonaaeuroa joka päivä ja
se tekee 3 viikossa 500 miljoonaa euroa eli yhden länsimetro hankkeen verran.
Vastuu näistä veloista valuu kunnille, rahaa ei riitä kaikkeen.
Silloin olisi oleellista priorisoida asioita tärkeysjärjestykseen eli
kaikki puunhalaamiset, taiteet pitäisi ensimmäisenä kitkeä pois
julkisesta tukemisesta.
No en tähän ala pitkästi purkamaan talousasioitamme.
Kukin kansalainen voi myös itse tehdä PALJON
valintoja elämään mitkä tukee yhteiskuntaamme
taloudellisesti! Yhtä mies ei sota kaipaa eikä yhtä päättäjää vaan
iso kokonaisuus saa aikaan paljon hyvää kuten myös pahaakin.
"Näiden koulujen peruskorjaaminen elinkaarimallilla maksaa kaupungille vajaat 28 miljoonaa euroa."
Toivottavasti tällä kertaa elinkaarimallin kustannuksia ei panna "kassakaappiin" piiloon kaupunginvaltuutettujen katseilta, kuten kävi Kuninkaantien lukion tapauksessa.
Tapiolan koulusta on matkaa Keski-Espoon kouluun ja Kirkkojärven kouluihin tasan 10,0 km (Eli Opintie 1:stä Kirstintie 11:een ja Kotikyläntie 6:een eniro.fi:n mukaan). Karamalmens skola on väistökoulusta Lagstads skola taas 8,6 km.
Tapiolan koulusta on entiseen poliisiopistoon (Miestentie 2) taas 2,4 km.
















