Nuorena jaksaa porskuttaa baarista toiseen, eikä sinkkuelämä ahdista. Neljänkympin lähestyessä sinkkuilu saattaa jo kyllästyttää. Miten ihmeessä sinkkuelämän hurmasta tai epäonnistuneista parisuhteista pääsee eroon?
Rakkausvalmentaja Saija Ranttila kehottaa pohtimaan omia arvojaan. Mikä itselle on tärkeintä? Ravintolasta löytää kumppaneita, joita viehättää yöelämä.
Jos se ei miellytä, on laajennettava reviiriä. Harrastusten, messujen, tapahtumien, netin ja satunnaisten tapaamisten kautta voi löytää sen oikean.
Ranttila kehottaa laittamaan itsensä alttiiksi ja neuvoo muuttamaan totuttuja toimintamalleja, jos ne eivät ole toimineet aikaisemmin.
– Vaikka epäonnistumisen riski on aina olemassa, on otettava rohkeasti askel eteenpäin. Kotoa kukaan tuskin tulee hakemaan, joten on itse oltava aktiivinen.
Mahdollisuuksia on lukuisia, esimerkiksi taidenäyttelyt, koirapuistot ja sinkkutapaamiset tai speed dating -tapahtumat.
– Usein kaikki halutaan heti valmiina, tässä ja nyt. Omaa tilannetta ei haluta tai kyetä näkemään syvällisemmin.
Jos kerta toisensa jälkeen epäonnistuu parisuhteessaan, on hyvä miettiä omaa osuuttaan ja rooliaan. Onko niin, että toista kohtaan on liiankin kriittinen?
Ranttila muistuttaa, ettei kumppanin niskaan voi kaataa omaa menneisyyttään. Tiettyyn rajaan asti toista voi kuunnella, mutta terapeuttina puolisolle ei tarvitse olla. Parisuhde stressaantuu ja kuolee, jos kumppanin oletetaan ratkaisevan toisen ongelmat.
Vedät puoleesi kumppaneita, jotka tuovat pintaan läpikäymättömiä tunteita tiedostamattasi.”
Rakkausvalmennuksessa Ranttila käy läpi kotoa saadut roolimallit ja pyytää kertomaan itsestään, menneisyydestään ja aiemmista suhteistaan. Samalla kartoitetaan oma ja kumppanin persoonallisuustyyppi ja määritellään tavoitteet ja arvot elämässä.
Henkinen kasvu näkyy parin valinnassa.
– Usein ihmetellään, miksi naiset rakastuvat renttuihin. Totuus on, että vedät puoleesi kumppaneita, jotka tuovat pintaan läpikäymättömiä tunteita tiedostamattomasi. Jos olet lapsena hoivannut vanhempiasi tai sisaruksiasi, vedät puoleesi kumppania, jota voit hoivata aikuisena, jotta sinun ei tarvitse kiinnittää huomiota omiin ongelmiisi. Kyse on silloin mahdollisesti läheisriippuvuudesta.
Aiemmassa parisuhteessa itsensä satuttanut hylkää usein todelliset tarpeensa suojellakseen itseään. Pitkästä suhteesta toipuminen vaatii aikaa. Siitä on kyettävä irrottautumaan ennen uuden suhteen aloittamista.
– Menneet kokemukset jäävät kehon solumuistiin.
Rakkausvalmennuksessa käytettävässä energiahieronnassa kehoa hierotaan pehmein ottein vaatteet päällä. Kun kehoa kosketetaan, tunteet nousevat pintaan ja jännittynyt keho vapautuu.
Mielikuvaharjoituksissa valmentaja auttaa asiakasta katkaisemaan negatiivisen tunnesiteensä ex-kumppaniinsa.
Rakkausmagneetti-visualisointi vaikuttaa asiakkaan energiakenttään, jonka avulla säteilet ja vedät symbolisesti sinulle sopivaa kumppania puoleesi.
Ranttila näkee valmennuksen iloisena ja elämänmyönteisenä asiana, jolla pyritään löytämään hyvä energia itsestä.