Piilota X Palauta

Ruusukodin ovet suljetaan

Paikalliset 23 Kommentoi

Ruusukodin toiminta vanhusten dementiayksikkönä loppuu ja talon 15 asukasta siirretään Aurorakotiin.

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätyi ratkaisuun pitkän keskustelun ja lukemiin 6–5 päättyneen äänestyksen jälkeen. Tyhjää äänesti yksi ja yksi lautakunnan jäsen oli poissa kokouksesta.

Toiminta siirretään Husin käytöstä vapautuneisiin tiloihin Aurorakodissa. Muutto tehdään tämän vuoden loppuun mennessä.

Hyvänä pidetyn kodinomaisen Ruusukodin säilyttämisen puolesta taistelleet asukkaiden omaiset ovat päätöksestä järkyttyneitä.

– Tuntuu todella pahalta, olen itkenyt koko aamun kun kuulin ratkaisusta. Eikö Espoon päättäjillä ole minkäänlaista inhimillisyyttä, Jaana Hongell huokaa.

Hänen 78-vuotias äitinsä on asunut Ruusukodissa runsaan vuoden.

Ruusukodissa asuvien vanhusten omaiset perustivat viime viikolla pikavauhtia nettiadressin dementiayksikön säilyttämisen puolesta. Tähän mennessä adressiin on kertynyt nimiä noin 250.

– Yritämme vielä todennäköisesti vaikuttaa kaupunginhallitukseen, että se käsittelisi asiaa. Ainakin kerätty adressi luovutetaan heille, Hongell sanoo.

Kaupunginhallituksella on halutessaan mahdollisuus ottaa lautakunnassa tehty päätös itselleen puntaroitavaksi.

Lakkautusta vastustanut sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Johanna Värmälä (sd) ei halua ennakoida, puidaanko asiaa vielä hallituksessa.

– Sen päättävät kaupunginhallituksen jäsenet.

23 kommenttia Kommentoi
Käyttäjän Seppo Korkman kuva
Seppo Korkman

Kommentit

21.10.2011 09:59

Ei voi olla totta ja missä oli tämä PERUSSUOMAILEN jonka takia äänestys meni näin ???

21.10.2011 10:51

Todella surullista...

21.10.2011 11:16

Taistelu ei lopu vielä...asiasta on tehty kansalaisaloite.. !!!!!!!

21.10.2011 13:49

Kerrotko asiasta lisää. Voiko asian hyväksi tehdä jotain? Pistetään tuulemaan!!!

21.10.2011 11:17

www.adressit.com /saastakaa_ruusukoti

21.10.2011 13:29

Päättäjät, uskalsitteko nuijia pöytään näin kovan päätöksen kun ajattelitte, ettei vaalit ole ihan ovella. Mutta kyllä ne sieltä tulee ja silloin läheisten ja ystävien muisti ei ole varmastikkaan lyhyt.
Kovia kavereita ootte jos pystytte yönne hyvin nukkumaan kun hajotitte vanhusten kodin. Meitä ei nukuta.

21.10.2011 13:50

MISSÄ OLI PERSU ? Missä olit MARJO PIHLMAN, kun sinua tarvittiin ??? Entä varahenkilösi ? Sinun takiasi, Ruusukoti todella meinataan nyt siirtää. Ihmetyttää ja VIHASTUTTAA !!!!

21.10.2011 14:47

Ennenkuin mopo taas kerran kokonaan karkaa käsistä asiasta kirjoittajilla, niin syyttäkää kuitenkin ensisijaisesti niitä, jotka oikeasti äänestivät lakkauttamisen puolesta, ennekuin jotain poissaolevaa yksilöä, vaikka hänkin tietenkin tärkeä äänestyksessä olisi ollut... sekä myös tyhjä ääni.

21.10.2011 15:34

Äänestystulos näyttää siltä että tämän poissaolevan PerusSuomalaisen ääni ratkaisi asian. Ikävä kyllä, se ei muutu selittämällä.

21.10.2011 21:15

ELSA PASMA: Miksi kävit repimässä Ruusukodin ovesta ilmoituksen meidän adressista ? Ei adressia ole lopetettu. Ihmettelen mikset kysynyt ensin hoitajilta lupaa...todella arveluttavaa toimintaa sinulta.

22.10.2011 06:36

Nukuitteko yönne hyvin Pasma ja Metso? Mä en nukkunu. Onko teissä sen verran "miestä" että menette nyt Ruusukotiin käymään, katsotte jokasta asukasta erikseen silmiin ja kerrotte että "Minä olen tän päätöksen takana". Enpä usko.
Eiköhän tää likapyykin pesu jää meille läheisille ja hoitajille.
Eikös tosta Pasman toiminnasta voisi tehdä valitusta eteenpäin. Moraalisesta aika arveluttavaa toimintaa yrittää estää vastakkaista mielipidettä tulemasta vapaasti julki. Että näin meillä Espoossa virkamiehet toimii.

22.10.2011 17:29

Marjo Pihlman soitti minulle ja pahoitteli kovasti ettei päässyt lautakunnan kokoukseen, sillä hän oli sairastunut äkillisesti ja ilmoittanut kyllä asiasta lautakunnalle. Pidettäisiinkö nämä yhteydenotot täällä netin puolella, sillä samaa asiaa tuetaan kaikki. Marjo Pihlman lupasi tukea ja auttaa asiaamme kaikin mahdollisin keinoin. Eihän me vielä mitään lopullista olla hävitty, katsotaan ensin mitä kaupungin hallitus päättää.

23.10.2011 21:03

JAANA HONGELL: Pidetään vaan yhteydenotot täällä, mutta saat minut kiinni myös työpaikalta. Esimerkiksi huomenna maanantaina 24.10. olen koko päivän töissä. Ei todellakaan olla vielä hävitty, valoa on vielä näkyvissä, niin moni on meitä tukemassa. Kiitos kaikille :)

22.10.2011 20:29

Minne aurorakotiin siirto sitten olisi, viisikko, sofian yläkerta vai missä on tilaa?

22.10.2011 22:11

Sofian yläkerta... järjetöntä.. Ruusukoti on kyllä paljon turvallisempi työpaikka työntekijöille ja koti muistisairaille ihmisille. Kuinka sieltä yläkerrasta ketään pelastetaan...ahtaista tiloista ?

22.10.2011 22:21

JAANA: kiitos tiedosta, nyt on sitten vielä jotain toivoa. Työntekijät ovat olleet todella pettyneitä...se kun oli niin lähellä. Työmotivaatio on laskenut ja moni on nyt todella miettimässä paikan vaihtoa. Ne loput vähät mitä meitä on jäljellä.....

23.10.2011 19:17

Sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen, kansanedustaja Pia Kauma (Kok.) Friisilästä sulkee inhimillisen kokoisen ja toimivan vanhusten palvelukodin, käsittämätöntä! Hävetköön.

24.10.2011 16:49

Toivotaan, että inhimillisyys voittaa, kun kerran rahasta ei ole kyse. MUISTAKAA KÄYDÄ ALLEKIRJOITTAMASSA ADRESSI RUUSUKODIN PUOLESTA
http://www.adressit.com/allekirjoitukset/saastakaa_ruusukoti/start/270

25.10.2011 10:33

Kaupungin hallituksen pitäisi ottaa asia käsittelyyn, olihan se noin pienestä kiinni ja monet tahot ovat Ruusukodin siirtoa vastaan. Tietääkö kukaan missä nyt mennään ? Hengessä mukana.

25.10.2011 18:47

JOHANNA VÄRMÄLÄ kirjoittaa facebookissa näin: "Tosiaan, valtakunnallinen tavoite on, että ikäihmisten laitosasumista vähennetään vuoteen 2015 mennessä. Pitkäaikaisessa hoiva-asumisessa jokaisella ikäihmisellä tulee olla tavoitteiden mukaan oma huone ja omat saniteettitilat. Tämä tulee ottaa huomioon, kun uusia hoivakoteja tehdään ja vanhoja remontoidaan. Tästä tavoitteesta ei pidä lipsua ja se tulee kirjata tulevaan vanhuspalvelulakiin."
MIKSI SIIS RUUSUKOTILAISTEN PITÄISI MENNÄ HUONOMPIIN OLOSUHTEISIIN ?

26.10.2011 07:22

ONNEKSI "Espoon kaupunki tiedottaa 12.10.2011" ; "Ruusukodin KAIKKI 15 pitkäaikaisasukasta voivat HALUTESSAAN siirtyä Aurorakodin tiloihin".
Päätetään me läheiset ettei haluta. On mielenkiitosta nähdä mistä kaupunki repii vaihtoehtoiset paikat, ruuhkaa kun kuulemma on kovastikkin.
KIITOS TÄSTÄ LUPAUKSETA!!!

26.10.2011 09:21

Keveillä perusteilla on tehty raskas poliittinen päätös: puolustuskyvyttömät dementikot joutuvat jättämään kotinsa, Ruusukotinsa. Tämä muuttopäätös, jonka poliitikot ovat nyt tehneet, ei ole mikä tahansa muuttopäätös, sillä Ruusukodin asukkaiden mielipiteitä ei ole riittävästi kuunneltu ja mikä pahinta, dementikoilla ei ole kognitiivista eikä emotionaalista kapasiteettia käsitellä sitä ahdistusta, jota pakkomuutto heissä aiheuttaa.

Myös dementikoilla on oikeus tuttuun ja turvalliseksi miellettyyn ympäristöön, ja heillä on siihen jopa suurempi oikeus kuin muilla, sillä nyt kaavailtu muutto lisää melkoisella varmuudella heidän levottomuuttaan, ärtyisyyttään ja pelkojaan. Joillekin heistä nyt kaavailtu muutto voi olla jopa kohtalokas.

Jos olisin poliitikko, en sulkisi yhtäkään dementiakotia, sillä jokaisesta muutosta tulee myös taloudellisia tappioita. Väestön ikääntyessä ja raihnaistuessa monentyyppisiä dementiakoteja tarvitaan, ja siksi on lyhytnäköistä alkaa tässä vaiheessa tyhjentää toimivaa ja turvallista Ruusukotia, ja Aurorakoti täyttynee muista dementikoista. Stoppi tälle mielettömälle päätökselle ja asia kokonaisarvioitavaksi!

26.10.2011 18:31

Valmistuin lähihoitajaksi joulukuussa 2008. Tänään kotona silmieni eteen tupsahti entinen koulukirjani: "Erikoistu vanhustyöhön". Selailin kirjaa kunnes huomasin sivun, jossa luki isolla lähihoitajan eettiset ohjeet. Tässä yksi ohjeista:
OIKEUDENMUKAISUUS
- YKSILÖN OIKEUKSIA TULEE PUOLUSTAA NIIN PITKÄLLE KUIN MAHDOLLISTA
Sen aioin tehdä, sillä omalla asukkaallani ei ole aktiivisia omaisia, jotka hoitaisivat asiaa.
Saman oppikirjan sivulla on kysymys: ONKO LÄHIHOITAJILLA TARPEEKSI ROHKEUTTA TAISTELLA IÄKKÄIDEN OIKEUKSIEN PUOLESTA MUIDEN AMMATTIRYHMIEN RINNALLA ?
VASTAUS: KYLLÄ ON

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.