Matinkylän urheilupuistoon avattiin muutama viikko sitten parkour-rata ja tiistaina Suvelan Kirstinkenttäkin sai oman ratansa. Espoo onkin edelläkävijä, sillä parkour-radat ovat koko pääkaupunkiseudun ensimmäiset.
Joona Saloranta, yksi lajia pisimpään Suomessa harrastaneista, kutsuu paikkoja mieluummin parkour-puistoiksi.
– Parkour-puisto kuvaa näitä paikkoja paremmin, koska rata tuo mieleen suorittamisen. Parkourissa ei suoriteta vaan se on vapaata liikkumista ja etenemistä jokapäiväisessä rakennetussa tai luonnonympäristössä ilman ylimääräisiä temppuja, kuvailee Saloranta, 25.
Hän on harrastanut lajia 8 vuotta. Siitä lähtien, kun se tuli Suomeen.
Saloranta kertoo, että parkourissa vain mielikuvitus on rajana. Matinkylän alueen laidalta löytyy myös taulu, josta löytyy kuvilla varustettuja ohjeita siitä, mitä alueella voi tehdä.
– Parkourissa ei kuitenkaan ole määritelmiä, miten joku juttu pitää tehdä. Tässä ei edetä oikein tai väärin. Rajana on mielikuvituksen lisäksi oma tekniikka, taidot ja kunto.
Ulkonakin lajia pystyy harrastamaan koko vuoden.
– Lajissa on hyvä olla mukavat liikkumisen mahdollistavat vaatteet, joita ei tarvitse varoa. Kenkien tulisi olla sellaiset, joilla saa hyvän tuntuman alustaan. Kesällä voi olla myös paljain jaloin.
Parkour Akatemiaa ja lajin yhdistystä maahamme perustamassa ollut mies selvittää, että parkouria voi harrastaa eri vaikeustasoilla oikeastaan missä vaan, vaikkei parkour-puistoa olisikaan lähellä. Kaikkialla on esteitä, joita voi ylittää, ja paikkoja, joissa voi hyppiä ja kiivetä.
Voi hypätä tarkkuushyppyä maantasolla ja lyhyen matkan. Kun kehittyy, voi hypätä vähän maanpinnan yläpuolella olevan putken päältä toisen päälle. Jo se vaatii enemmän tasapainoilua ja kropalta muutenkin enemmän.
– Parkouraajien on kuitenkin aina otettava huomioon vastuullinen harrastaminen. Jokaisen on otettava vastuu itsestä ja ympäristöstä, yksityisyyttä ja paikkoja ei saa vahingoittaa eikä rikkoa, hän muistuttaa.
Puistossa pallon päälle voi hypätä monelta suunnalta, tehdä pitkän tai lyhyen hypyn. Saloranta keikkuu Matinkylän puistossa niin, että liike jatkuu.
Matinkylässä parkour ja lasten kiipeilypaikka ovat vierekkäin. Saloranta sanookin, että pienet lapset tavallaan harrastavat luonnostaan parkouria.
– Parkourissa kukin on oma mittarinsa. On tiedettävä omat rajansa eli mihin pystyy. Tämä ei ole mikään extreme-laji.
Katso video. Vie hiiri kuvan päälle ja klikkaa play-nappulaa.
Kuvaus: Päivi Tuovinen