Entressen kirjastossa viime vuonna toteutettu Sananvapausjoulukalenteri toteutetaan nyt kansainvälisenä versiona. Hanketta tukevat kansainvälinen kirjastoalan järjestö Ifla sekä Faife.
Kielletyistä kirjoista kertovat tänä vuonna suomalaisten lisäksi hollantilaiset, amerikkalaiset ja skotlantilaiset kirjastonhoitajat. Joka päivä koko joulukuun ajan on uusi esittely.
Nettivideokalenterin kielletyistä kirjoista ideoi Entressen aluekirjastonhoitaja Jani Nieminen. Esittelyjä hoitavat kirjailijat sekä kirjastoväki.
Tarkoituksena on esitellä eroottisia, poliittisia tai muuten vain kyseenalaistettuja teoksia. Viime vuonna vuoronsa saivat esimerkiksi Decamerone ja Lady Chatterleyn rakastaja.