Piilota X Palauta

Joka viides oppilas jättää kouluruoan väliin Sepän koulussa

Paikalliset Kommentoi

Yläluokkalaiset jonottavat lounaalle Sepän koulussa Masalassa. Tarjolla on makkarapannua. Jonosta kuuluu mielipiteitä puolesta ja vastaan.

Kahdeksasluokkalainen Milla Saksa on kohtuullisen tyytyväinen kouluruokaan.

– Ruoan maku on joskus ihan ok. Parasta ovat perunamuusi ja lihapullat. Kaalikeitosta ja kaalilaatikosta en tykkää ja kalasta tulee ruotoja.

– Parasta on siskonmakkarasoppa ja pahinta kuiva riisi. Tortilloja vois olla useammin, toteaa yhdeksäsluokkalainen Aleksi Aitokorpi.

Molemmat syövät päivittäin koulussa, mutta yllättävän moni jättää syömättä. Joka viides yläluokkalainen ja lukiolainen ei syö päivittäin koulussa.

– Lähes 500 annoksesta noin 100 jää syömättä, laskee apulaisrehtori ja kotitalousopettaja Merja Varsio.

Hän tilaa ruoka-annokset Blue Service Partnersilta. Fazer-konserniin kuuluva yhtiö hoitaa Masalan alueen ruokapalveluja neljättä vuotta.

Sepän koulun keittiöstä lähtee päivittäin noin 1 200 ruoka-annosta pääasiassa kouluihin ja päiväkoteihin.

Kouluruokaan ollaan kaikkein tyytymättömimpiä juuri Masalan seudulla. Kunnan ruokapalvelukyselyn mukaan joka neljäs koululainen pitää ruoan makua välttävänä, kun muualla vain joka kymmenes on tätä mieltä.

– Yksi syy voi olla ruokalistan yksipuolisuus. Sen sijaan palvelu on ystävällistä ja iltapäivisin saa välipalaa, Varsio pohtii.

Rehtori Olli-Pekka Vihko on huolestunut kehityksestä. Nuoret juovat runsaasti energiajuomia ja hakevat syötävää Masalan grilliltä.

– Grilli avaa sopivasti ruokatunnin aikaan. K-marketin kauppiaan kanssa on keskusteltu energiajuomien myynnistä.

Vihko siirtää vastuuta myös vanhemmille. Kouluruoka kattaa vain kolmanneksen päivittäisestä ravinnontarpeesta.

Vihko arvostelee ruokapalvelun ulkoistamista. Ostopalvelun piti olla väliaikainen kokeilu, eikä sen edullisuudesta ole saatu todisteita.

– Sinänsä palvelu toimii ihan hyvin alkuvaikeuksien jälkeen.

Ruokapalvelun ostaminen maksaa kunnalle yhtä paljon tai vähän kuin itse tuotettu palvelu.

– Ruoasta laskutetaan sama hinta paikasta riippumatta, sanoo ruokapalvelujohtaja Toini Linnanmäki.

Ruokapalveluista päättää palvelutuotannon johtokunta. Puheenjohtaja Kristo Savola (vihr.) olisi valmis luopumaan ostopalveluista Masalassa.

– Ulkoistamiselle ei ole perusteita, eikä sitä ole siksi laajennettu.

Ruokapalvelut kilpailutetaan seuraavan kerran vuonna 2012.

Ruoka ei maita kotonakaan

Kirkkonummella joka neljäs koululainen ei syö päivittäin kotona lämmintä ateriaa.

Vuonna 2004 vain joka kymmenes jätti kotiaterian väliin.

Kouluruoan jättää syömättä kokonaan kolme prosenttia kyselyyn vastanneista.

Suosituin kouluruoka on wrappi, epäsuosituimpia ovat kalaruoat.

Runsaat puolet koululaisista syö päivittäin salaattia, leipää vain 40 prosenttia.

Kyselyyn vastanneista lähes puolet pitää kouluruoan makua hyvänä.

Keskustan alueella makua pitää hyvänä yli puolet vastaajista, Masalassa vain 30 prosenttia.

Kunta käyttää koululounaaseen 2,1 euroa ja päiväkotilounaaseen 2,2 euroa päivässä.

Tyytyväisyyttä ruokapalveluihin kysyttiin toukokuussa lähes 1 700 koululaiselta, lukiolaiselta ja opettajalta.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.