Kansa tyrmää Guggenheim-museon rakentamisen

Paikalliset
Kommentoi 1

Guggenheim-museon rakentaminen ei saa kannatusta kansalta. Taloustutkimuksen Suomen Lehtiyhtymälle tekemässä kyselyssä selvästi yli puolet, 58 prosenttia, ilmoitti vastustavansa museota. Guggenheimia kertoi kannattavansa joka neljäs vastaaja ja 17 prosenttia ei ollut päättänyt mielipidettään.

Kyselyyn vastasi 1 002 ihmistä 11.-17. tammikuuta, suurin osa Etelä- ja Länsi-Suomesta. Tutkimuksen virhemarginaali on kolme prosenttia suuntaansa.

Vastaajilta kysyttiin myös, uskovatko he hankkeesta esitettyjen kustannuslaskelmien pitävän paikkansa, vai kustannusten ylittyvän tai alittuvan. Selvästi useampi kuin kaksi kolmannesta, 81 prosenttia, oli sitä mieltä, että kustannukset tulevat olemaan laskettua korkeammat. Laskelmien pitävyyteen uskoi vain yhdeksän prosenttia vastaajista.

Yksi prosentti uskoi kustannusten olevan arvioitua vähäisemmät. Yhdeksän prosenttia ei osannut sanoa kantaansa.

Vastaajat saivat esittää arvionsa myös Guggenheimin arvioidusta kävijämäärästä.

Museossa on sanottu käyvän arviolta puoli miljoonaa kävijää vuodessa, joka on yli tuplasti enemmän kuin esimerkiksi Ateneumin kävijämäärä. Reilut kaksi kolmannesta, 68 prosenttia, uskoo kävijäarvion alittuvan. Arviota piti oikeana 22 prosenttia vastaajista ja arvioitua suurempaan kävijävirtaan uskoi vain neljä prosenttia vastaajista.

Eniten kannatusta amerikkalaisen lisenssimuseon perustaminen Helsinkiin keräsi uusimaalaisten ja vihreitä äänestävien (41 prosenttia) keskuudessa.

Uudellamaalla asuvista vastaajista hieman alle kolmannes, 29 prosenttia kannattaa museota.

Vihreitä äänestävistä puolestaan 41 prosenttia rakentaisi Guggenheimin Helsinkiin. Muista puolueista vihreitä äänestävät eroavat myös siinä, että heistä miltei joka kolmas luottaa museon kävijäarvion pitävän kutinsa, kun muiden puolueiden kannattajilla luottamus on vielä selvästi vähäisempää. Kuitenkin vihreistäkin selvä enemmistö, 61 prosenttia, arvelee, että museo vetäisi arvioitua vähemmän vierailijoita.

Hieman yllättäen kovinta Guggenheimin vastustus on Rkp:tä äänestävien joukossa, sillä heistä 81 kertoo vastustavansa museota. Jyrkästi Guggenheimia vastaan ovat myös perussuomalaisten äänestäjät, joista 79 prosenttia ei halua museota Helsinkiin.

Suopeimmin Guggenheimiin suhtautuvat vihreiden äänestäjien lisäksi kokoomusta äänestävät, joista hiukan yli joka kolmas, 34 prosenttia kannattaa museota.

Kävijäarvion paikkansapitävyyteen eivät kuitenkaan kokoomuksen kannattajatkaan usko, sillä 70 prosentin mielestä todellinen kävijämäärä on vähemmän kuin esitetyt arviot. Kokoomusta äänestävistä myös 86 prosenttia uskoo kustannusten olevan ennustettua korkeammat.

1 kommentti Kommentoi
Käyttäjän Kaisa Paastela kuva
Kaisa Paastela

Kommentit

26.1.2012 21:38

Guggenheim -museon kannatus puoluekannatuksen mukaan:
Vastustaa:
- 81 % Rkp:tä äänestävistä
- 79 % Perussuomalaisia äänestävistä
Kannattaa:
- 41 % Vihreää Liittoa äänestävistä
- 34 % Kokoomusta äänestävistä

Entä Guggenheim -museon kannatus muita puolueita äänestävien joukossa?
Entä yleisemmällä tasolla, mikä on taidemonumenttien rakentamisen kannatus sen mukaan, miten ihmiset äänestävät puolueita?

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.