Klassinen musiikki, jazz ja kansanmusiikki yhdistyvät tangon eri tyyleihin Nainen, rakkaus ja tango -esityksessä. Tarjolla on laulua, soittoa, tanssia ja visuaalisuutta, mutta myös naiseutta ja rakkautta sen kaikissa eri muodoissa.
– Intohimo, pettymys, onni, kuolema, ihastus ja tulevaisuus ovat läsnä lavalla. Tempaamme kuulijan mukaan sielua myöten niin Buenos Airesin kujille kuin Kotkan satamaan, lauluosuuksista vastaava Angelika Klas muotoilee.
Intohimo, pettymys, onni, kuolema, ihastus ja tulevaisuus ovat läsnä lavalla.”
Karismaattinen Klas on tuttu monilta estradeilta. Hän on esiintynyt muun muassa Savonlinnan oopperajuhlilla, Helsingin juhlaviikoilla sekä useissa ooppera- ja operettiproduktioissa. Hän on kuuluisa erityisesti Astor Piazzollan ja tangon tulkkina.
Sellosalin konsertti sisältää Piazzollan lauluja sekä hänen instrumentaaliteoksiaan. Mukana on uusia sovituksia suomalaisista klassikkotangoista.
Musiikista vastaa Tanguedia Quintet, jossa soittavat Henrik Sandås (bandoneon), Olli Rantala (basso), Iikka Kotaja (piano), Jani Kivelä (kitara) ja Suvi Kantola (viulu). Vuonna 2007 syntynyt yhtye soittaa Piazzollan musiikkia sekä uutta suomalaista konserttitangoa.
Lokakuussa 2008 Tanguedia Quintet voitti kansainvälisen Astor Piazzolla -kilpailun Italian Lancianossa. Maaliskuussa 2009 Tanguedia julkaisi ensimmäisen livealbuminsa The New Tango of Astor Piazzolla. Livealbumit saivat jatkoa vuotta myöhemmin, kun Tanguedia julkaisi Klasin kanssa Tango Queridon. Osapuolilta ilmestyy ensi syksynäkin albumi, joka sisältää kotimaisia tilausteoksia.
Tanssijana on Nina Hyvärinen. Hyvärinen on työskennellyt 19-vuotiaasta lähtien Suomen Kansallisbaletin solistina. Viime vuosina hän on keskittynyt yhä enemmän omaan ilmaisuun, nykytanssiin sekä koreografian tehtäviin.
– Yhteistyömme Hyvärisen ja Tanguedia Quintetin kanssa alkoi viime kesänä, kun suunnittelimme Tango Argentino -tilausesityksen Pyhäniemen kesäfestivaalille. Tanssin ja musiikin synteesi oli jo silloin räjähdysmäinen, Klas muistelee.
Sellosalin esitys noudattaa pitkälti samaa kaavaa. Mukana ovat dramaattiset uniikkipuvut, jotka Jukka Rintala suunnitteli jo Pyhäniemen esitykseen. Tangojen esittelytekstit on tehnyt Ahti Taponen.
Klas ja Tanguedia Quintet lähtevät helmi-maaliskuun vaihteessa Viroon ja Venäjälle kiertueelle. Klas uskoo sielläkin hyvään vastaanottoon.
– Virossa ja Venäjällä ihmiset tietävät tangosta vähemmän kuin suomalaiset. He ajattelevat tangoa enemmän konserttimusiikkina, kun suomalaiset liittävät sen Tangomarkkinoihin ja tanssittavuuteen. Siellä myös yleisö on nuorempaa, Klas arvioi.
Nainen, rakkaus ja tango Sellosalissa (Soittoniekanaukio 1 A) la 4.2. klo 19. Kesto 1 h 30 min (sis. väliajan). Liput 15 e.