Ammattikokki loihtii Ravintolapäivänä aasialaisia herkkuja

Paikalliset
Kommentoi

Ravintolapäivää vietetään ensi lauantaina neljättä kertaa.

Kovalla vauhdilla kansainvälistyvä Ravintolapäivä innostaa ammattilaisiakin viettämään vapaa-aikaa uusien kokeilujen parissa.

Leipätyönään Stockmannin esittelykokkeina työskentelevät Pertti Kallioinen ja Sampo Laukkanen aikovat nyt kokata aasialaisittain. Ravintola perustetaan ruoka- ja juoma-ammattilaisten oman lehden Aromin tiloihin Vallilaan.

Kallioisen kiinalaissyntyinen tyttöystävä Wei Chow tuo omia reseptejään asiakkaiden maisteltavaksi.

– Tavoitteenamme on valmistaa eksoottisen mausteisia herkkuja yksinkertaisesti ja edullisista raaka-aineista, esimerkiksi possun lapaa, Kallioinen kertoo.

– Olen kokannut aiemmin kotioloissa, muokannut lapsuuteni makuja omiksi resepteiksi. Nyt on kiinnostavaa kuulla, miten ruokani maittaa Ravintolapäivänä, Chow kertoo.

Chow aikoo kokata mausteista nuudelikeittoa. Kallioinen valmistaa vietnamilaisittain pikkelsillä täytettyjä patonkeja ja Laukkanen höyryttämällä kypsennettyä leipää.

Kolmikko käy Ravintolapäivää varten ostoksilla Hakaniemessä sijaitsevassa Oriental Supermarket -kaupassa.

– Täällä on hyvä valikoima kiinalaisia tuotteita, esimerkiksi nuudeleita kotiseudultani, Chow kertoo.

– Käytämme kokkauksessa myös öljyä, jota saan ainoastaan Kiinassa ravintolaa pitävältä isältäni, hän jatkaa.

Kallioinen ja Laukkanen bongaavat kaupan hyllyiltä erilaisia kiinnostavia tuotteita. Esimerkiksi meduusaa, joka jää tällä kertaa hyllylle.

Molemmat ovat matkustaneet paljon Kiinassa ja muualla Aasiassa. Laukkanen työskenteli vuosia Hong Kongissa skandinaavisessa ravintolassa.

– Euroopassa Ravintolapäivä leviää toivottavasti yleiseksi tapahtumaksi. Aasiassa katukeittiöt ovat yleisiä, ja siellä päivää vietetään tavallaan joka päivä, Laukkanen kertoo.

Suomalaisenkin kokin on Laukkasen mukaan syytä tuntea aasialaisen ruoan vivahteet hyvin.

– Ihmiset matkustelevat paljon, ja nuorille Aasiassa matkustelu on 2000-luvun interreiliä. Ihmiset tunnistavat pieniäkin eroja esimerkiksi valkosipulin valmistustavoissa, Laukkanen kertoo.

 

Aasiassa ravintolapäivää vietetään tavallaan joka päivä.”

Kolmikon herkut sopivat myös lapsille.

 

– Teemme tarvittaessa annokset vähemmillä mausteilla, Kallioinen ja Laukkanen kertovat.

Myös kasvissyöjille valmistetaan annoksia.

– Tällä kertaa päivän ravintolamme on kuitenkin enemmän liha- kuin kasvisravintola, Kallioinen sanoo.

Kokit toivovat päivän idean laajenevan niin, että osallistujat jatkaisivat ravintoloiden pitoa vaikkapa festareilla.

– Ja me voisimme pystyttää kesällä kojun vaikka Kurvin Grillin viereen, kolmikko pohtii.

Aromin keittiössä (Mäkelänkatu 56) kokataan Ravintolapäivänä klo 14-18.

Ravintolatiedot saa nyt omaan puhelimeen

Tästä viikosta lähtien netistä voi ladata maksuttomia mobiilisovelluksia, jotka päivittävät Ravintolapäivän ravintoloiden sijainnit puhelimeen lähes reaaliaikaisena.

– Sovellukset on tarkoitettu Ravintolapäivään osallistuvien tavallisten ihmisten käyttöön, kertoo päivän teknisestä puolesta vastaava Jyrki Vanamo.

– Kun ihmiset lähtevät liikkeelle ja etsivät ravintoloita, he löytävät ne näin helpoiten, Vanamo sanoo.

Tämä keventää myös nettisivuston kuormitusta, Vanamo toteaa.

– Sovelluksia on tulossa neljälle eri alustalle, muun muassa IPhoneen. Niiden toiminnallisuus on sama kuin netissäkin, mutta ne on suunniteltu Ravintolapäivänä kaupungilla käytettäviksi, Vanamo sanoo

Sovellukset on tehty mahdollisimman identtisiksi, jotta kaikki saavat samat palvelut.

– Ensivaiheessa tarkoitus on ainoastaan näyttää käyttäjille ravintoloiden sijainnit. Ravintoloitsijat voivat muokata ravintolatietojaan kuitenkin nettisivujen kautta, Vanamo kertoo.

Tällä viikolla käyttöön tulevat ensimmäiset julkiset versiot.

– Olemme kehittäneet sovelluksia talven mittaan vapaaehtoisten alan ammattilaisten kanssa, Vanamo kertoo.

Käyttäjän Sanna Heikkilä kuva
Sanna Heikkilä

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.