Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto ilmoittaa olevansa kaksi minuuttia myöhässä.
– Ihailtavaa täsmällisyyttä, jota kelpaa odottaa Suomen presidentiltäkin, kampajaväki huokaa.
Kampanjakeskiviikon ohjelma puskee eteen päin täyttä höyryä. Sillä välin kun presidenttiehdokas Haavisto kiirehtii Next Step -messuilta kohti Aleksanterin teatteria ääneen pääsevät vielä kansalaisvaltuuskunnan johtaja Helena Ranta, perustuslain muutoksen esitellyt entinen oikeusministeri, kansanedustaja Tuija Brax ja vasemmistoliiton entinen kansanedustaja Outi Ojala. Kaikki Haaviston kannattajia.
Naiset yli puoluerajojen haluavat keskustella presidenttiehdokas Pekka Haaviston kanssa sukupuolten välisistä tasa-arvokysymyksistä ennen toisen kierroksen varsinaista äänestyspäivää.
Pekka Haavisto
Syntynyt vuonna 1958 Helsingissä.
Valittiin kansanedustajaksi ensimmäisen kerran vuonna 1987.
Kansanedustaja, vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja.
EU:n erityisedustaja Sudanissa 2005–2007.
Haavisto keräsi Uudellamaalla vaalien ensimmäisellä kierroksella 21,9 prosenttia annetuista äänistä, ja Espoossa 24,7 prosenttia.
Haavistolle parasta aluetta Espoossa oli Otaniemi, jossa Haavisto sai 41,3 prosenttia äänistä.
Toisen kierroksen varsinainen äänestyspäivä on 5. helmikuuta.
Aivan mahtava kansanliike syntynyt ilmeisen spontaanisti.”
– Aivan mahtava kansanliike syntynyt ilmeisen spontaanisti ja se on hienoa, entinen kansanedustaja Susanna Rahkonen, sd, kehuu.
Helena Ranta korostaa kuinka Haaviston ehdokkuus on hänelle viesti avoimesta ja keskustelevasta Suomesta.
– Olemme molemmat työskennelleet konfliktialueilla, jossa naiset ja lapset joutuvat kärsimään ja siitä huolimatta pitämään arjesta huolta.
Tuija Brax muistuttaa, että nyt ollaan valitsemassa Suomelle keskeistä toimijaa ulkopolitiikassa. Henkilöä, joka pitää esillä ihmisten ja naisten oikeuksia, tyttöjen koulutusta.
– Kummalla on taito ja kyky saada koko valtioneuvosto sitoutumaan uuteen ja parempaan ulkopolitiikkaan?
Brax korostaa erityisesti Haaviston yhteistyö- ja keskustelutaitoja.
– Presidentin rooli arvojen rakentajana on tärkeä. Hänen on pidettävä huolta siitä, että hyvinvointiyhteiskunta säilyy.
Pekka Haavisto on uskottava poliitikko, jonka teot puhuvat puolestaan.”
Outi Ojala näkee Haaviston ennen kaikkea rauhanvälittäjäehdokkaana.
– Pekka Haavisto on uskottava poliitikko, jonka teot puhuvat puolestaan. Hän on aivan ylivoimainen ehdokas varsinkin, jos Suomi profiloituisi kansainvälisesti rauhanvälittäjänä.
Kun Pekka Haavisto saapuu paikalle, keskustelu liikkuu sujuvasti niin kehitysyhteistyöhön kuin naisten ja miesten tasa-arvoon liittyvissä kysymyksissä.
– Naisten euro ei vieläkään ole sen euron arvoinen, Haavisto muistuttaa.
Hän puhuisi presidenttinä myös perheväkivallasta ja siviilikriisinhallinnan valmiuksista. Yhtä lailla ehdokas kommentoi saamelais- ja romanikysymyksestä, nuorten start up -yrityksiä Otaniemessä kuin siitä ettei pelkäisi puhua vaikeistakaan aiheista kuten Yhdysvaltojen aborttikysymyksistä. Lopuksi Haavisto kertoo, kuinka lämpimästi hänet on otettu maakunnissa vastaan.
– Maakunnissa on mieletön hype käynnissä. Joku isompi rulla on lähtenyt liikkeelle, Haavisto kiittelee.