Metron tulon myötä Matinkylän vetovoima yritysten pääkonttoreiden sijoituspaikkana kasvaa.
Parasta aikaa Ison Omenan viereen Länsiväylän varrelle nousee toimistokolossi, johon teknologiayhtiö Outotec siirtää nykyisin Olarinluomassa toimivan pääkonttorinsa parin vuoden kuluttua.
– Olemme espoolainen yritys ja haluamme näkyä Espoossa. Länsiväylän varrella näkyvyytemme on hiukan toista kuin Riihitontuntiellä, kiinteistöjohtaja Erkko Malinen perustelee.
Hänen mukaansa Olarinluoman tilat kävivät kasvavalle yritykselle ahtaiksi ja rakenteensa puolesta epäkäytännöllisiksi.
Vaihtoehtoisia pääkonttorin paikkoja olisi ollut Leppävaarassa ja Keilaniemessä. Matinkylä valikoitui uudeksi kotipaikaksi osittain myös työntekijöiden toiveesta.
Outotec Oyj
Suomalainen pörssiyhtiö.
Suunnittelee ja toimittaa ympäristön kannalta kestäviä mineraalirikastamoja ja metallurgisia laitoksia ja erikoislaitteita perusmetallien tuotantoon, rautamalmin, ferroseoksien ja titaanipitoisten raaka-aineiden prosessointiin, rikkihapon tuotantoon, sekä alumiinioksidin ja kevytmetallien tuotantoon.
Outotecin teknologioita käytetään bioenergian tuottamiseen, öljyliuskeen ja öljyhiekan jalostamiseen sekä teollisuusvesien käsittelyyn.
Toimipaikkoja 24 maassa. Työntekijöitä runsaat 3 000.
Lähde: wikipedia ja www.outotec.fi
– Haluamme tuoda työpaikan työntekijöiden luokse, Malinen naurahtaa.
Haluamme tuoda työpaikan työntekijöiden luokse.”
Hän laskee, että työntekijöistä reilusti yli sata asuu kävelymatkan päässä tulevasta työpaikastaan.
Länsiväylän varteen nousevaan reilut 230 metriä pitkään toimistokeskittymään Outotecin työntekijöitä on, alihankkijat mukaan lukien, siirtymässä noin 1 100.
Pääkonttorin rakentamisessa rakennusyhtiöt Peab ja YIT tekevät suomalaisittain harvinaista yhteistyötä.
Noin puolet yhteensä 28 000 kerrosneliön massasta rakentaa Peab ja toisen puolen YIT.
– Kun neuvottelimme Outotecin kanssa pääkonttorin rakentamisesta huomasimme, että meidän tontillemme ei kaikkia yrityksen tarvitsemia neliöitä mahdu. Niinpä otin yhteyttä naapuritontille rakentamista suunnittelevaan YIT:hen, Peab Oy:n kiinteistöliiketoimintajohtaja Heikki Levo muistelee.
YIT:n rakentama puolikas kantaa nimeä Business Park Safiiri, ja sen ensimmäinen osa valmistuu maaliskuussa. Silloin alkaa puolestaan Peabin Eventes Business Gardenin rakentaminen.
– Ensimmäinen osa työntekijöistä muuttaa Matinkylään keväällä, Malinen kertoo.
Suurin osa työntekijöistä tulee sijoittumaan keväällä 2014 valmistuvaan Peabin Eventesiin.
– Outotecin toiveesta rakentamistahtia on nopeutettu, ja Eventes toteutetaan yhdessä vaiheessa, Levo huomauttaa.
YIT saa Safiiriin vuokralaiseksi Outotecin lisäksi Husin psykiatrian poliklinikan, kuntosalin ja lounasravintolan.