Kulttuurin moni-ilmeinen harrastus- ja tapahtumapaikka Karatalo täyttää tänä vuonna 25 vuotta. Kulttuurituottaja Auli Jaatisen mukaan juhlavuoden ohjelmisto on monipuolisempi kuin koskaan.
– Mukana on jo vakiintuneita sarjoja, kuten Karakuvat, Karaklubit ja koko perheen Karapäivät sekä laadukkaita konsertteja, teatterivierailuja ja muita tapahtumia. Maaliskuussa tutustumme romanikulttuuriin ja loppukeväästä juhlitaan 25-vuotistaivalta, Jaatinen luettelee.
Kevätkauden aloituksena nähtiin tammikuussa Karakuvat-elokuvasarjassa Elina Kivihalmeen ohjaama Tuntematon emäntä, joka on kunnianosoitus kotirintamalla palvelleille äideille ja isoäideille.
Helsingin DocPoint-festivaalin satoa kahden näytöksen voimalla on tarjolla 12. helmikuuta. Hanna Maylettin Kerjäläiselokuva, monivaiheinen kertomus romanien elämästä Suomessa ja Romaniassa, pohjustaa Karatalon maaliskuista romaniteemaa ja Aleksi Raijin Finnsurf on kaikkien aikojen ensimmäinen suomalainen surffileffa.
Romaniaiheisia elokuvia nähdään lisää maaliskuussa, ja 12. huhtikuuta tutustutaan espoolaisen erityisluokan viimeiseen kouluvuoteen Iiris Härmän puhuttelevassa dokumentissa Omaa luokkaansa. Luokkaa opettanut Ulla Nevanlinna on paikalla elokuvan esityksissä.
Karaklubien kevätkauden avaa perjantaina 10. helmikuuta Ulla Tapanisen Lava-ammuntaa III. Raavaan miehen herkkiä tarinoita ja koskettavia tekstejä aikuisen miehen maailmasta tulkitsee Veeti Kallio Duo 29. maaliskuuta.
Vuoden tulokkaan Emma-ehdokkuudellakin noteerattu Pasa esiintyy Nuorten Karaklubilla perjantaina 2. maaliskuuta. Torstaina 1. maaliskuuta espoolaiset Joni ja Leif Åkerlund esittävät sykähdyttäviä romanisävelmiä; samalla esitetään lyhytelokuva Laulava heimo.
Romanikansan historiasta, tapakulttuurista ja puvuista on tarjolla tietoa maaliskuussa Gelem, gelem – romanikulttuurin jäljillä -näyttelyssä. Karakuvat-sarjassa nähdään 8. maaliskuuta Eihän tämä maa minun omani ollut eli Katariina Lillqvistin dokumenttielokuva vanhojen romanilaulujen mestarillisesta tulkitsijasta Hilja Grönforsista.
Erkko Lyytisen Puhdistus 15. maaliskuuta puolestaan tarkastelee romaniperheen elämään nyky-Suomessa. Lapsille suunnattu Tarinoita matkan takaa 9. maaliskuuta on kiehtova nukkeanimaatiosarja maailman romanisaduista.
Vähemmistöryhmien asiaa nostaa esille parhaillaan Karatalon aulagalleriassa nähtävä Helmi Heinosen näyttely Veli kahdella pyörällä. Näyttelyn ajatuksena on ollut vähentää ennakkoluuloja ja ehkäistä syrjintää vammaisia kohtaan.
– Mukulakino ja Minikino tarjoavat leffoja lapsille. Karatalossa vierailevat myös monet lastenteatterit, Jaatinen jatkaa.
Karatalo (Kotkatie 4). Lisätiedot: www.espoo.fi/karatalo