Kirjaston käyttö vilkastui Espoossa

Paikalliset
Kommentoi

Espoon kaupunginkirjaston käyttö vilkastui edelleen viime vuonna.

Kun vuonna 2010 käynnit lisääntyivät edellisvuodesta 6,3 prosenttia, oli nousu viime viime vuonna 3,8 prosenttia.

Kirjasto Omenassa kasvu oli liki kymmenen prosenttia ja Soukan kirjastossakin melkein kahdeksan prosenttia.

Edellisvuoden laskun sijaan myös lainaus kääntyi nousuun, eniten kirjastoautoissa, Entressessä, Omenassa ja Soukassa.

Kasvua avitti aukiolojen lisääntyminen. Sellon kirjasto oli keväällä ja syksyllä avoinna sunnuntaisin, ja kaikissa kirjastoissa lisättiin arkipyhäaattojen aukioloja. Ensimmäistä kertaa kirjastot olivat avoinna myös pääsiäislauantaina.

Kirjastoissa oli lisäksi entistä enemmän tapahtumia ja joka kirjastolle perustettiin Facebook-sivu.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.